Hammaslääkärin jälkeen kävin kampaajalla ja nyt on lyhyt kesätukka taas. Mä niin tykkään! Tämä kesä on muutenkin ollut sellainen paluu aikaan ennen murrosikää, ettei paremmasta väliä. Kun ei tarvitse huolehtia (ei enää muutamana vuoteen) vuodoista ja nyt vielä on uudet tissit, jotka eivät hiosta samalla tavalla kuin ennen, niin kesä on ihan parasta aikaa!
Tapasin eilen vielä hyvän ystävän kahvin merkeissä Café Aallossa Akateemisen yläkerrassa. Käymme siellä aina silloin tällöin, emme koskaan alakerran Starbucksissa. Pahoittelin ystävälle, ettei minulla ollut tuliaisiksi kuin yksi dekkari. Olin hiukan harkinnut kissa-aiheista värityskirjaa, mutta koska en itse niistä pidä, niin en ostanut ja ystävä sanoi, että hän ei voi ymmärtää aikuisten ihmisten tekevän jotain niin pöljää, kuin värittävän kuvia. Sanoin, että viimeistään nyt tiedän, miksi olemme ystäviä. Toki kaikki saavat värittää ihan niin paljon kuin haluavat, se vain ei ole meidän juttumme.
Tänään en ole tehnyt juuri mitään, kävin pienimmän kanssa kissanruokaostoksilla pyörällä. Siinä kaikki. Niin ja katsoimme Tohtorin kuudennen kauden loppuun.
Huomenna menemme Lintsille koko päiväksi. Tapaamme kummipoikani äitinsä kanssa siellä klo 12 maissa ja viivymme niin kauan, että mieskin tulee töistä sinne. Varmaan menee suunnilleen sulkemisaikaan saakka :)