sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Helei

Hengissä ollaan edelleen. Olen lukenut, katsonut telkkaria ja neulonut ja kävin katsomassa Tähtien sodankin miehen ja nuorimmaisen kanssa. Mitään sellaista raivausasiaa, joita olin aikonut tehdä, en ole saanut aikaiseksi ruveta.

Yritin saada viime vuonna lukemiani kirjoja esille tuonne sivut-osioon, mutta se ei vain tule näkyviin. En tiedä miksi. Saattaa johtua siitäkin, että kone on päivitetty W10:een. Ihan sama. Tässä linkki kuitenkin

Enää kolme viikkoa Lontooseen, kuvissa syy ;)