Lomaa odotellessa

Nimittäin talvilomaa, joka koittaa jo huomisen jälkeen. Tuskin maltan odottaa!

Lauantaina juhlistimme nuorimmaisen 18-vuotispäivää sisarusteni ja kummien voimin, myös esikoinen ilmiintyi paikalle. Vanhin veljeni ajeli Ähtäristä asti vaimonsa kera, he nauttivat hotellilomasta. Kysyessani menevätkö ehkä elokuviin illalla, niin kälyni sanoi, että ovat olleet niin paljon lapsenvahtina että taitavat vain nukkua, kun kerrankin saavat. Sehän se on parasta lomassa, voi tehdä juuri mitä itse haluaa :)

Katselin kerrankin (taas) Uuden musiikin kilpailun viime lauantaina, kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Tai siis katselin parhaat palat Areenan kautta, välillä katselin jotain muuta. Täytyy sanoa, että tiesin heti jo silloin, kun kilpailukappaleet julistettiin, että se on joko Sara Siipola tai Win95Man. Minusta on hyvä, että W95M voitti eikä Siipola, koska vaikka Saran kappale oli kaunis ja hieno esitys, niin samanlaisia jollotuksia on kolmetoista tusinassa Euroviisuissa eikä se loppusoinntus eli A-kirjaimen yliannostus auttanut. Kaikkein paras kappale minusta oli Pilvi Hämäläisen väliaikabiisi, joka oli aivan mieletön. 

Sunnuntaina äänen antamisen jälkeen lukaisin Iida Turpeisen Elolliset, joka olikin vallan mainio opus. Heti alkusivuilta lähti sellainen veto, että tiesin, ettei sinä päivänä muuta tehtäisi kuin luettaisi. Tarina oli hienosti kirjoitettu ja itselleni tärkeä siksi, että ollessani lapsi asuimme Eläinmuseon lähellä ja siellä tuli käytyä ihailemassa myöskin Stellerin merilehmän luurankoa. Kyllähän kirja aika hyvinkin herättelee ajattelemaan, että ihan oikeasti teollinen aikakausi on ollut planeetan kannalta katastrofaalinen ja ihminen on se pahin tuhoeläin.

Olin taas etänä eilen keskiviikkona lakon vuoksi, kun metrot eivät kulkeneet ja oli kokouspäivä. Tänään sentään junat kulkivat, niin pääsin miehen kyydillä Malmille junalle ja kävelin Pasilasta. Nyt kohtapuoliin pääsen suorittamaan saman toisinpäin. 

Kevättä kohti

Onhan jo helmikuu ja valon määrä lisääntyy, samoin pölyn. 

Taas mietin, että mitähän kirjottaisin, mutta ainakin nyt sen voisin mainita, että ostin vihdoin viimein piikkikengät (icebugit) itselleni. Kyllästyin töpöttämään pikkuruisin mummoaskelin jäisillä kaduilla, nyt nautin, kun pääsen taas harppomaan normaalivauhtiani. Olen työpaikallakin mainostanut kenkiä ja työpari (myös hullu kävelijä) osti sellaiset myös. 

Viime torstaina olin muiden Helsingin JHLn edustajien kanssa Senaatintorilla. Oli oikein mukavaa, sääkin oli parempi kuin monesti vappuna ja saimme huutaa Riikkaa ikkunaan. (Että voi vihata jotain ihmistä!) Täytyy myöntää, että buuasin sekä Pikkuoravalle että Sataselle. Sen sijaan Li oli upea <3

Kaupungin työntekijänä saimme nyt ateriaedun ePässiin enkä ehkä olisi sitä edes kaivannut, vaikka joskus lounasseteleitä olisin ehkä kaivannut. Minusta tämä uudistus on vähän hassu, normaali-lounaskuppilassamme Pelastusasemallakin pitää nyt sitten esitellä ePässistä, että on maksanut ruoan eli aina on oltava puhelin mukana. Miehelleni kommentoinkin, että varmaan kivat jonot tulee tästä uudistuksesta ja hän sanoi, että tervetuloa lounasedun ihmeelliseen maailmaan. 

Ehdin sillä liikuntaedulla ostamaan jo kymmenen zumbatuntia, huijui. Kävin nimittäin viime keskiviikkona vihdoin uuden zumbaohjaajan tunnilla, jonne olen aikonut koko syksyn mennä ja meinasi kunto loppua kesken. Hyvä oli kyllä. 

Nuorimmainen täyttää torstaina 18 vuotta ja olen kutsunut sisarukseni sekä lapsen kummit ja oman kummipoikani äiteineen (siis 1 äiti) meille kahville lauantaina. Lupasin päivänsankarille, että leivon macaronseja ja ensimmäinen erä eilen illalla oli aika jännittävän näköinen. harjoitus tekee mestarin tässäkin, eikö vain? 

Elokuviin en ole ehtinyt, mutta eilen olin Villa Kivessä työkaverin kirjan julkistamisjuhlissa. Oli oikein kivaa, mutta sisäkenkäni olivat sitä mieltä, että nyt tuli liikaa kulttuuria tai jotain ja kakkujonossa ihmettelin outoa oloa, kunnes tajusin, että korot oli murentuneet! Ehkä olen vihdoin jotenkin aikuistunut, mutta en tajunnut edes nolostua tuosta. Etsin muutaman ihmisen kanssa rikkalapiota, jota ei löytynyt (siivouskomero oli lukittu) ja sitten eräs löysi katuharjan, jolla hän sai lattian siivottua minun mustista murusistani. Olin sitten sukkasillani loppujuhlan, nastakengät ei oikein sovi lautalattialle. Ei jäänyt traumoja. Allaoleva yhtye esiintyi juhlissa, laulaja on työkaverin kummipoika. 

Pressanvaaleissa pitää valita ruton ja koleran väliltä, sen enempää en tiedä ehdokkaista.