Migreenin ensihönkäysten tuntuessa silmissäni (juu, ihmettelin hetken miksi en näe lukea tms) vedin pari tavallista särkylääkettä ja kipitin naapuri-Ärrälle hakemaan salmiakkia. Vetäisin pussillisen salmiakkiaakkosia ja johan helpotti, päästä ainakin. Kipu laantui sen verran, että tuntui enää kuin kelluisi jossain. Sekin on tunne, josta en helposti merisairastuvana pidä erityisemmin.
Selvisin luennosta, vaikka olikin tipalla etten nukahtanut sinne. Tulin kotiin ja annoin kävelymatkalla aivoille kunnolla happea. Nyt voisin kellistyä petiin, jotta jaksan huomenna aloittaa sen helkkarin proosa-analyysin vääntämisen. Saa tulla lunta ja ihan mitä vaan, minä pysyn koneen ääressä kirjoittamassa koko viikonlopun.
Laulu, joka allaolevassa videossa on, kuuluu niihin, joista pidän todella paljon. Itse asiassa koko levy on hieno kunnianosoitus nyt jo kadonneelle maailmalle, osittain myös kulttuurille. Mikä sääli.
