Yksi rantakohde oli konservointi-luonnonsuojelualue, jossa kävimme joululomalla ensimmäisen kerran. Siellä oli nytkin mukavaa, saimme auton jopa parkkipaikalle ja mies sai yhdellä kommentillaan japanilaisturisteista meikäläisen nauramaan vedet silmissä vartin. Se vain yksinkertaisesti osui juuri nappiin. Mies ja isommat snorklasivat, pienin sukelteli uimalasien kera ja minäkin näin jonkin merenelävän ihan paljain silmin.
Eilisellä kävelyllämme seurasimme vanhaa, nyt jo purettua sokeriruoko-junarataa luonnonsuojelualueelle. Näimme delfiinejä, jotka näyttivät vallattomilta, ja yhden hylkeen päiväunillaan ja joitain lintuja, jotka olivat kaivaneet pesänsä kärjen hiekkadyyneihin. Kotona tarkistin paikallisesta opaskirjasta alueen oikeaa kirjoitusasua ja selkisi, että tiput olivat albatrosseja.
Tämän päiväinen rantakokemus oli aikeissa kääntyä ikäväksi, sillä melkein heti saatuamme aurinkovarjomme pystytettyä tuli etsintäpartio näyttämään (huonolaatuista) valokopiota jostain kadonneesta nuoresta miehestä. Etsintäpartio jatkoi matkaansa, mutta sen jälkeen ohitsemme käveli pari sukelluspartiota. Onneksi (?) he palasivat parin tunnin päästä rantaan ilman mitään. Naissukeltaja näytti aivan hyytyneltä, ja mies sanoikin, että siinä on homma, jossa varmaankin toivoo olevansa löytämättä mitään. Ehkä se etsittävä oli vain viettänyt tavallista railakkaammin itsenäisyyspäivää ja on jo mennyt kotiinsa, muutahan ei voi toivoa.
Huomenna keskimmäinen täyttää 13 vuotta. Edelleen muistan, kuinka oli kaksi kätilöä ja kolme lääkäriä seuraamassa, kun pinnistin herraa ulos. Tuo kun halusi tulla peppu edellä maailmaan. Vieläkin hän on ns. varmistaja, ei mielellään tee uusia asioita ellei ole varma onnistumisesta. Virallisesti meillä on siis huomisesta lähtien kaksi teini-ikäistä.
Kävimme tänään illalla miehen kanssa kahdestaan kaupassa viettämässä laatuaikaa. Autossa mainitsin Lontoonreissusta ja yllättäen mies oli ihan ookoo sen suhteen. Saa nähdä onnistunko.
