Perjantaina esikoinen vietti yön partiokololla, aikeena oli valvoa 24h putkeen ja sen nuo ryökäleet tekivät. Lapsi tuli kotiin lauantaiaamuna klo 7. ja meni nukkumaan. Tänään puolestaan pienin oli makkaranpaistossa laavulla vaikka räntää tuli vaakasuorassa. Kyllä partio on hyvä harrastus :D
Muuten viikonloppu sujui sadetta pidellessä. Katsoin nuorempien poikien kanssa lauantaina 'Tähtisumua', joka on yksi ihanimmista leffoista, jonka tiedän ja sunnuntaina katsoimme pienimmän kanssa 'Hei me lennetään'-elokuvan, sillä aion kouluttaa tuonkin arvostamaan Leslie Nielseniä.
Tänään menin töihin puoleen päivään ja melkein myöhästyin, koska aloin katsoa (uutta) tv-sarjaa eilen ja jäin koukkuun. Ihan täysin.. ja sitä oli siis jatkettava aamulla. Ja kohta.
Työpäivä oli mukava ja meni rattoisasti. Soitin miehen hakemaan metrolta ja autossa mies kertoi, että isänsä on joutunut Hartmanniin sisäisen verenvuodon vuoksi. Tuskin selvinnee siitä. Se voi johtua esim lääkkeistä, joita hän saa 19:ää erilaista tai sitten ihan vain jostain muusta. Kukaan ei kai tiedä. Joka tapauksessa on suruisa olo ja syyllinen olo, sillä en aio mennä sairaalaan häntä katsomaan. En vain pysty. Kävin oman isäni luona kolme viikkoa joka päivä katsomassa häntä koomassa, mies puolestaan muistaa edelleen ihan hyvin äitinsä loppuajan kärsimykset ja meistä molemmista tuntuu, ettei kykene. Itkettää olla vajavainen ja itkettää vanhuksen vuoksi, joka on kokenut jo ihan riittävän kovan elämän.
Nyt menen sohvalle. Nähdään.
