Oikeastaan alunperin huomenna piti olla miehen yhden tädin hautajaiset, mutta emme koskaan saaneet tietää enempää kuin päivämäärän, joten emme siis osallistu. Tämä informaation pidättäminen on yleistä miehen suvussa, joten ei ihan hirveästi yllättänyt. Kaikkien näiden 30 vuoden aikana en ole esimerkiksi tavannut miehen useista serkuista kuin yhden perheineen (itse asiassa juuri tämän nyt kuolleen tädin tyttären). No, kunhan viimeinen jäljellejäänyt täti kuolee, niin se varmasti julkistetaan mediassa, hän kun sattuu olemaan yksi 60-70-lukujen kotimaisia feministisiä runoilijoita ja oli aikoinaan hyvinkin tunnettu.
Kävin eilen Dance!-tunnilla, joka olikin aikalailla zumban kaltainen tanssitunti. Oli oikein kivaa ja yksi osallistujista oli viimevuotinen zumbatuttu Galina. Tunnin jälkeen kävin vielä uimassa puolisen kilometriä, se kun sisältyy Fix Urheiluhallien ryhmäliikuntakorttiin.
Viime talven zumbaryhmä oli aika hupaisa tapaus, sillä olin ainoa suomenkielinen osallistuja. Muut naiset olivat eri puolilta Venäjää, vetäjä Azerbaidzhanista, yksi intialainen ja yksi filippiiniläinen nuori nainen. Hauskaa meillä kyllä oli. Vetäjä jäi äitiyslomalle toukokuussa ja me tuuliajolle.
Lähdemme mökille vasta keskiviikkona, mies etätöihin ja vastahakoinen teini auttamaan syyshommissa.
Tästä tuli vähän lyhyempi päivitys, kun kirjoittelin luurilla suurimman osan. Videota en osannut sillä liittää.