Sain viime viikolla katsottua loppuun OA-sarjan kakkoskauden ja sen jälkeen aloitin Star Trek Discoveryn jääden autuaasti jumiin. En meinannut eilen malttaa mennä nukkumaankaan. Ilokseni tämä uusi kapteeni Pike on melkinpä yksi yhteen TOS-sarjan Piken kanssa ulkonäöllisesti, ehkä siihen on jopa kiinnitetty huomiota jossain castingissä. Ykköskaudellahan Discoveryä ohjasti kapteenina Lorca eli hurmaava Jason Isaacs, joka on tuossa OAssa paha tiedemies.
Tämän fanituksen lisäksi kokeilin huvikseni, josko Avengers Endgameen saisi vielä lippuja ensi-iltapäivälle ja kylläpä onnisti: joku ei ollut noutanut varaustaan ja nyt minulla on viisi lippua varauksessa. Ei harmita ollenkaan :P
Olin jotenkin perjantaina niin äärettömän väsy (varmaan sen altistavan kokoushuoneen vuoksi), etten jaksanut imuroida enkä sitten imuroinut lauantainakaan. Mies lakaisi keittiön lattian ja minä asetuin sohvalle ja lukaisin yhden aika kivan romaanin. Summer of impossible things kuulosti takakansitekstin perusteella vähän siirappisemmalta ja niinpä olinkin aika ilahtunut, kun se veikin mennessään ja roistokin oli joku muu, kuin lukija olettaa. Olen -varmaan scifin vuoksi- ollut aina kiinnostunut aikamatkustus-kirjoista ja tämä oli siinä genressä mielestäni erinomainen, ehkä hieman samanlainen kuin Aikamatkustajan vaimo (yksi ikisuosikeistani).
Vaalit oli ja meni. Toivon, että tarkastuslaskennassa SDP saisi vielä yhden paikan ja väli PerSuloihin jäisi isommaksi. Tuskinpa niin käy.
Enää kaksi työpäivää tällä viikolla jäljellä ja sitten on päästäisloma! Ensi viikkokin on lyhyt ja samoin vielä vappuviikko. Ja sitten ollaankin jo kunnolla toukokuussa <3