Aamiaista syödessämme kerroin unestani ja mies sanoi, että hän oli nähnyt samaa unta. Sanoin heränneeni siihen, että yritin huutaa pienimmälle. Mies arveli, että olen puhunut unissani ja siten sotkenut hänenkin unensa :P
Koska olimme huonokuntoisia miehen kanssa, käytimme lapsityövoimaa pihan lumihommissa. Esikoinen ja keskimmäinen kolasivat kulkuväylät ihan hyvin ilman työnjohdon ohjausta :)
Tässä sairastaessa olen pessyt pari koneellista pyykkiä, neulonut yhden villasukan valmiiksi ja aloittanut toisen ja lisäksi tehnyt itselleni ensi viikolle evääksi sekä porkkana-punainen linssi sosekeittoa että parsakaalivuokaa (se on niin hyvää!). Niin ja katsonut kolme jaksoa sarjasta Mr. Robot, joka vaikuttaa aika hyvältä.
Aion vielä hetken katsoa töllöä ja neuloa ja aamulla katson, mikä on olo. Onneksi on iltavuoro, mutta pienin valitteli myös oloaan nyt iltasella. Saa nähdä, kuinka meitin käy.