Tänään en ole päässyt karkuun ajatusta, että on kulunut 25 vuotta isäni kuolemasta. Jostain syystä sen muistan aina, nyt jo sentään vähän vähemmän suruisena ja enemmänkin haikeana. Nyt siitä on jo kulunut enemmän aikaa, kuin minkä ikäinen olin hänen kuollessaan. Silti ajattelen, että voi hurja kuinka vanha olen.
No siihen ajatukseen jatkoa tulee taas eli setäni, isän pikkuveli, on kuollut aiemmin tällä viikolla. Hänen leskensä soitti minulle tänään ja lupasin, että menemme hautajaisiin 30.3. Luultavasti vain mies ja minä siis. En näe mitään järkeä raahata poikia sinne myös, kun ovat noin kerran tavanneet kyseisen ihmisen. Sitä paisti viime vuosina ovat hekin saaneet hautajaisissa olla ihan riittävästi.
Mutta nyt on sitten mennyt koko isäni synnyinperhe, samoin äidin. Pitänee tehdä se keskinäinen testamentti miehen kanssa tässä jonain päivänä.
Olen tällä viikolla käynyt kolmena peräkkäisenä päivänä keskustassa oltuani ensin loman alkupuolen melko erakoituneena.
Keskiviikkona kävimme pienin, minä ja mies katsomassa Itse ilkimys 3:sen, joka oli oikein hauska. Minionit vie edelleen pisteet kotiin, mutta oli se muutenkin hupaisa. Kasarihittejä riitti myös, koska pahis oli juuttunut 80-luvulle olkatoppauksineen ja takatukkineen :)
Torstaina kävin kampaajalla aamupäivällä ja kun tulin kotiin puoliltapäivin, ihme kyllä jopa keskimmäinen oli jo noussut ylös. Kampaajalle oli pakko mennä, että sain kuontalon Lontoo-malliin. Eihän sitä kehtaa mennä ulkomaille asti, jos on tukka huonosti.
Illalla kotona katsoin Richardin uusimman leffan Pilgrimagen, joka oli ihan hyvä.. Tom Holland oli erinomainen, tarina oli ennalta-arvattava mutta kuvaus kaunista. Niin että joo.
Tänään kävin kahden ystäväni kanssa katsomassa BabyDriver-leffan ja voi, että se oli hieno. Olen tykännyt aina Edgar Wrightin leffoista, esmes Cornetto-trilogia on ihan mahtava ja kuten sen ekassa osassa Shaun of the deadissä niin myös tässä oli musiikkia käytetty kerronnan välineenä. Musiikki on päävälineenä tässä, hyvin tärkeä sekä tarinallisesti että koreografian kuljettajana (esim yhdessä ammuskelukohtauksessa). Tykkäsin siis tosi paljon.
Asia, josta en ole tykännyt, on Chester Bennigtonin kuolema. Ihan oikeasti kyllä itku pääsi eilen illalla. On surullista, että ihminen on niin masentunut, ettei näe muuta ulospääsytietä kuin oman käden ja kun ajattelee, että hänelläkin olisi ollut mahdollisuus saada ammattitaitoista apua hinnasta riippumatta. Niin turha kuolema.
Nimittäin blogger. Aina välillä en jaksa edes yrittää moneen kertaan päivittää tyhjää sivua, mutta nyt ajattelin kokeilla.
Viikko on taas lopuillaan. Eipä ole monta jäljellä enää kesälomaankaan, saati koulujen loppuun. Tänään vietimme työ-yksikkömme päättäjäisiä viemällä esimiehemme keilaamaan ja syömään, lisäksi lahjoitimme hänelle grillinpuhdistussetin yms. grillitavaraa (veljeni Kimmon pikaisella avustuksella).
Meikäläisen aiemmista keilauskokemuksista on noin 30 vuotta, sillä viimeksi olen keilannut lukioaikoina. Tämä oli huomattavasti mukavempi kokemus, sillä kaikki ottivat rennosti eikä ollut mitään sen suurempia tavoitteita.
Kävimme syömässä Malmilla ja sitten poikkesin vielä tervehtimässä työ-ystävää paikallisessa toimipisteessämme ja houkuttelin hänet lähtemään töistä aikaisemmin kahville :P Sen jälkeen tulin bussilla Jakomäkeen, jossa kävin kaupassa ja esikoinen tuli noutamaan minut sieltä.
Huomenna keskimmäinen lähtee retkelle, pienimmällä on aamulla jousiammunta ja iltapäivällä menemme kummipojan syntymäpäiville. Hän täyttää jo 6 vuotta eli syksyllä alkaa eskari ja sitä myöten koulutaival. Nopeasti menee aika!
Allaoleva video eilisen uutisen vuoksi. En ole mikään kova Soundgardenin tai Audioslaven kuuntelija, mutta jostain syystä tämä kosketti. Ehkä syynä on se, että Chris Cornell on samaa ikää miehen kanssa tai ehkä se johtuu siitä, että koskaan ei voi tietää mihin masennus ja/tai riippuvuus ihmisen ajavat. Surullista kuitenkin.
Kuulin tänään erään tuttavan poismenosta. En ole koskaan tavannut häntä, mutta joskus olimme suht hyvät tutut eräällä keskustelupalstalla. Hän oli aika paljon minua nuorempi, mutta esikoisemme ovat samanikäiset ja olimme myös molemmat kokeneet perätilasynnytyksen.
Sittemmin hän oli hieman vähemmän keskustelupalstalla, oli kaikenlaista ongelmaa terveydessä. Psyykkisessä ja fyysisessä ja sen sellaista. Täytyy sanoa, että en ihan hirveästi kaivannut häntä. Kuitenkin tämän viikon kuluessa olen pohtinut paljonkin häntä ja miettinyt, mitä kuuluu.
Nyt ei kuulu enää. Hän oli ollut aivan tavallisessa leikkauksessa ja saanut sen jälkeen sisäisen verenvuodon, johon menehtyi. Jotenkin kauhean sääli, mutta toisaalta ehkä helpotuskin.
Elämä on. Keväällä kuolee tilastojen mukaan enemmän ihmisiä kuin muina vuodenaikoina. Olen aina pohtinut, mistä se johtuu. Ehkä uusi kevät vie voimat toisilta.
Loppuun lainaus isältäni (hieman savolaista viisautta): 'Viimeinen ovi on madon suu'. Niin se on.
