Eilen kävimme miehen kanssa kauppareissulla ja samalla poikkesimme Fasulla hakemassa Mignon-munat pojille, koska en ollut vielä käynyt 'uudessa' vierailukeskuksessa. Melko paljon oli ihmisiä menossa kiertokäynnille ihan tavllisena lauantaina, joten kaipa tuo on kannattava juttu.
Pääsiäispupu |
Illempana siirryin parvekkeelta sisätiloihin katsomaan töllöä. Lopetin Syrjäseudut (Hinterlands) perjantaina ja aloitin Lutherin vitoskauden, joka olikin paljon parempi kuin neloskausi. Eilen sitten sain Lutherin loppuun ja aloitin OA:n kakkoskauden. Sekin on todella hyvä, Jason on ihana <3
Valdur Mikita: Kantarellin kuuntelemisen taito |
Sain yhden äänikirjan loppuun ja samoin luin yhden paperikirjan, se oli tosin alle 200-sivuinen. Aloitin jo uuden äänikirjan pestessäni keittiön ikkunat ja tehdessäni bujoa tänään. Leivoin granaattiomenskonsseja, kun pelkäsin granaattiomenan menevän pahaksi ennen kuin ehdin tehdä sille mitään.
Nyt ajattelin mennä sohvalle jatkamaan OAta ja purkamaan yhden vanhan ufon eli neuleen, joka ei jostain syystä tunnu edistyvän kaapissa ollenkaan.