Savon sointu

Olen viisipäiväisellä ammattiyhdistyksen luottamusmiehen peruskurssilla ja olen ollut iltaisin niin poikki kaikesta asiasta, etten ole yksinkertaisesti jaksanut istua koneella. Asiaa tulee ja paljon, samoin ruokaa tuntuu olevan jaossa koko ajan, joten kurssi on ihan kiva :P

Kurssikaverit ovat myös mukavia. Olemme erään kanssa tukeutuneet esiintymispelon suhteen toisimme ja onneksi suurin osa esityksistä tehdään ryhmässä, mikä tasaa paineita. Tänään kävimme läpi KVTESin luottamusmiehiä koskevaa osuutta ja siinä kuunnellessani erään kurssikaverin iisalmelaista savon soljuntaa alkoi hiukan liikuttaa, kun kaipasin isääni.

Isän kuolemasta tuli viime lauantaina 24 vuotta. Koskapa täytin isäni kuolivuoden syksyllä 24v ja nyt ensi syksynä se tuplaantuu, niin olen jotakuinkin tasan puolet tähänastisesta elämästäni ollut isätön.

Joo, se siitä. Katsomme nuorimmaisen kanssa Harry Potter-elokuvia putkeen, tänään olisi vuorossa 'Puoliverinen prinssi', kunhan lapsi saa läksynsä tehtyä. Yhtään ei haittaa, että leffoissa on myös Lucius ;)

Kävin eilen hammastarkastuksessa eikä Kai löytänyt kalustosta muuta kuin hammaskiveä. Mitään ei tarvitse juuri nyt tehdä putsauksen lisäksi. Ihmeellistä.

Ostin juuri Audiblesta muutaman puuttuvan Richardin lukeman äänikirjan. Kuunnelkaa allaoleva video (mieluiten silmät kiinni), niin tiedätte miksi olen alkanut harrastaa äänikirjoja.

Raunioruntti

Ihan teidän kiusaksenne laitan otsakkeeksi erään pikkulinnun nimen savolaisittain äännettynä. Iisalmenmummini sitä kutsui noin ja nyt Aho romaanissaan. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen pohjoissavon oma sana sievälle pikkulinnulle, joka paremmin tunnetaan nimellä kivitasku.

Tänään lueskelin jälleen Amppareita (netin paras uutissivu, jos ette tiedä) ja sieltä menin jotain kautta lukemaan Metro-lehden kolumnin. Se oli minusta jokseenkin hyvä, vaikken edelleenkään ymmärrä ihmisen viiden perustunteen olevan pelko, suru, viha, ilo ja inho. Melko negatiivista vai? Mutta eniveis piti kertoa anekdootti viime syyslomalta. Olimme Lontoon kaupungissa ja siinä maailman maineikkaimmassa tavaratalossa eli Harrodsilla. Käppäilimme jouluosastolla, sehän on siellä aina paikoillaan ja katselimme mitä löytyy. Pienin katseli lasipalloja ja tietysti tipautti yhden, joka meni tuhannen säleiksi lattialle. Menin hakemaan myyjän ollen melko varma, että pääsen maksamaan tästäkin huvista, mutta myyjä vain lakaisi tyynesti ja hymyillen(!) sälät pois lattialta pienimmän ulvoessa vieressä. Olin hämmentynyt, mutta en nolo saati että olisin hävennyt. Olen nimittäin huomannut, etten nolostu tai häpeä enää juuri mitään. Kaikkein vähiten siitä, jos lapsen kanssa sattuu jotain pöljää.

Tässä töistä ja luennolta saavuttuani pikaisesti vilkaisin uutisotsikoita ja totesin, että onpa onni, etten ole Helsingin Pelastuslaitoksella töissä. Siellä on pitänyt kiirettä. Sörkassa joku jäi metron alle (oli tajuissaan kun viety amppariin :/), joku tippunut mereen Kaivarissa ja asunto palanut Töölössä. Ihan noin kaiken muun kivan lisäksi. Juu, ei käy kateeksi oikeasti. Poikaparat.

Siitä piti vielä mainita, että pienimmällä oli tänään ensi kertaa luokkakaveri  vieraana. Minusta oikein kiva juttu. Kotiin tultuani kysyin pienimmältä, mitä olivat tehneet. Tuo vastasi 'pelasimme shakkia'. Voi elämä.. lapseni eivät todellakaan ole minun. 

Nyt taidan mennä koisimaan. Viime yön viisi tuntia kaipaavat jo seuraa. Loppuun suosikkini Bunny Movies-klipeistä. Arvatkaa vain miksi (vihaan kys. leffaa) :P