Moni tuttava ja ystävä on tänä syksynä menettänyt läheisiään tai hieman kauempiakin sukulaisiaan. Osittain siksi haluan nyt laittaa tähän tämän Lassi Nummen kauniin runon.
Kuiskaus
Kun maailma on ohi, otan pienen, luisen pääsi,
ja hiekan lävitse ohimoni tuntevat hyväilysi.
Niin nukumme, ja mäntyjen ääni valvoo
ja hiekka valvoo ja nukkuu ja hyväilee valkein käsivarsin.
Me nukumme hiekan ja hiekan ja veden ja hiekan
lävitse maailman pohjaan, nukumme pohjaan.
Me nukumme kaiken hiekan ja kaiken itkun ja kaiken meren.
Me nukumme männyt, pienen majan ja kynttilän sammuksiin.
Maailma yhä (1988)
Lopuksi kuitenkin vielä pieni kevennys. Eräs asiakkaamme kertoi tavanneensa ihmisen, joka harrasti kulttuuria muttei tuntenut Pentti Saarikoskea nimeltä eikä tuotannolta. Tämä henkilö oli kysynyt asiakkaaltamme, että millaista runoutta Saarikoski kirjoitti. Asiakkaamme oli muistanut vain tämän Tuula-Liina Varikselle omistetun rakkausrunon:
Hampaasi ovat niin harvat että kun hymyilet, tuuli tekee minut mustasukkaiseksi.
Pentti Saarikoski: En soisi sen päättyvän (1968)
