Opin moniakin asioita... tai no monia, mutta ainakin muutamia. Olen oppinut erilaisia asioita esim. taistelukaasuista ja bioaseista, sekä niiden hajoamisesta erilaisissa ympäristöissä, ihan omasta mielenkiinnosta. Ei käy elämä tylsäksi ;)
Toinen asia, minkä opin ihan tässä hetki sitten, on henkinen suojautuminen muiden tunteilta. Olen koko päivän ollut hyvin herkillä ja se on aika rasittavaa. Kysyin siis henkisesti valistuneelta ystävältä, miten voin suojautua ja hän neuvoi. Heti helpotti. Ihan kuin kaukainen radio olisi sammutettu jossain. Ihana rauha!
Nyt lähden nukkumaan, mutta sitä ennen tarjoilen vielä linkin NY-Timesin lyhytfilmeihin, jotka olivat kauniisti tehtyjä.
Nähdään taas. Loppuun vielä enkeli Islingtonin laulu Neil Gaimanin Neverwhere-kuunnelmasta.
Elämä tapahtui taas tänään. Kaikki meni ihan hyvin aamulla, sain Hobitti-DVDn kaupasta varmaan ensimmäisenä ja sitten hurautin ratikalla sorvin ääreen.
Siellä sorvin ääressä onnistuin sohaisemaan Hesarin (sanomalehden) kulmalla vasempaan silmään ja se tuntuikin ikävältä. Hetken pohdiskelin ja lähdin sitten silmälääkäriin.Silmälääkäri oli sitä mieltä, että silmä kaipaa lepoa vaikkei siinä ollut kunnollista haavaumaa ja passitti meikäläisen kotio.Sain myös rasvaa silmään laitettavaksi.
Kotona lepuutin silmiä katsomalla ensin North and south-sarjan loppuun ja sitten perheen kotiuduttua katsoin pienimmän kera Hobitti-elokuvan. Sen loputtua kolmen tunnin kuluttua pienin kysyi, missä se toinen osa on ja sai lievän huutokohtauksen, kun selitin että se tulee vasta syksyllä ulos. Onkohan se tullut äitiinsä?
Aloitin tänään myös North and south-romaanin. En koskaan lue kirjojen loppuja etukäteen, mutta nyt oli pakko tarkastaa, ettei Margaret päästänyt Mr. Thorntonia karkuun. Joskus tekisi mieli kuristaa fiktiivisiä hahmoja heidän idioottimaisissa ratkaisuissaan. Onneksi Margaret oli järkevä nainen. Täytyy myöntää, että pienet onnenkyynelet pääsivät karkuun katsoessani tv-sarjan loppua. Tv-sarjassa oli myös eräs Higgins eli Downton Abbeyn Bates, joka on myös ihana.
Mies mainitsi jotain paperiviilloista silmässä. En suosittele :P
Tiedän, että alkaa olla jo ehkä vähän masentava aihe, mutta tänään on kulunut 19 vuotta isäni kuolemasta. Voin sanoa, että alkuun hieman pelkäsin tätä päivää. Juuri tätä nimenomaista tänä vuonna. Kuten jossaina iemmin sanoin, olen päästänyt irti isästäni ja nyt voin todeta, että se on totta. Ensimmäisen kerran kaikkina näinä vuosina tämä on ollut hyvä päivä. En ole melkein ollenkaan muistanut isääni tänään, toki muistan häntä aina silloin tällöin muutenkin.
Sen sijaan törmäsin eilen musiikkivideoon, joka sai minut itkemään. Sanat iskivät jotenkin syvälle ja saivat miettimään asioita. Näitä perusjuttuja on tämänkin viesti, mutta hyvin kuvattu video hyvän näyttelijän kera. Ikävä kyllä juutuupissa olevat olivat jotenkin suttuisia, joten piti valita Vimeo (löytyy alta).
