Töissä jumituin lukemaan Havaijille muuttaneen suomalaisnaisen blogia. He (koko perhe) muuttivat Big Islandille heinäkuussa. Tuli aivan kauhea hinku päästä taas sinne kauas, siellä sielu lepää ja lämpö hivelee jäseniä.
Nyt illalla luin fasesta, että eräs entinen luokkakaveri aikoo osallistua ensi syksynä Sveitsin Alpeilla johonkin 90km:n polkujuoksuun, naisten sarjassa oli neljä osallistujaa kun katsoin listaa. Siinä on oikeasti kova mimmi. Aloitti juoksuharrastuksen oikeasti pari vuotta sitten ja hurahti täysin maasto- ja polkujuoksuun ja on käynyt niissä kisoissa juoksemassa mm Ranskan alpeilla. Hän on myös aivan hurjan mukava ihminen, oli jo koulussa vaikkemme olleetkaan mitään sydänystäviä :)
Huomenna pitäisi selviytyä kahdesta kokouksesta. Ensin aamulla on meidän 'alajaoston' johtoryhmän kokous, sitten menen töihin ja iltapäivällä viideltä on JHLn yhdistyksen kokous. Kummastakaan kokouksesta en tunne kuin yhden ihmisen ja jännittää ihan sikana. No, ei kai ne purematta niele.