keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Helei

Flunssa iski. Oikein mukavasti. Pitäisi vielä huominen selvitä töissä, sillä työkaverilla on menoa ja hän pääsee vasta alkuiltapäivästä paikalle. Istun taas kahdella pallilla, tosin samaahan hän on joutunut tekemään. Jos oloni jatkuu tällaisena, en varmasti lähde perjantain tyhy-päivään kirkkoveneilemään (*hiljaa*).

Se piisi, jota olen ihmetellyt pari pävää, löytyi vihdoin ja oli, kuten epäilinkin, Bronski Beatin 'Smalltown boy'. En nyt linkkaa sitä tähän, kun en vain jaksa. Se löytyy kyllä jostain tuolta tageista, jos joku haluaa kaivella, mutta YT:sta toki helpoiten.

Taidan kömpiä nukkumaan. Kannattaa vetää valkoinen merkki mustaan puuhun, sillä en kovin usein mene petiin ihan näin ajoissa.

Huomisen säätä odotellessa voi kuunnella vaikka tätä.