Eilen oli kokous kokoushuoneessa, josta saan oireet. Nyt sentään tajusin ottaa avaavan lääkkeen jo ennen kokousta, mutta silmät tuntuivat pahalta. Eilen illalla kotona nousi lämmöt taas melkein 37:ään. Kauhea väsytys myös, kuten tänäänkin.
Kävin tänään karvurissa ja nyt on uusi pää, sekä väri että lyhyt. Oikein kiva. Kävin eräällä kivalla kampaajalla, jonka löysin muutama vuosi sitten, hänen serkkunsa asuivat lapsuudenkotini naapurissa (samassa taloyhtiössä). Sekin selvisi vasta muutaman käynnin jälkeen. Kerroin kampaajalle, että äitini kuoli keväällä ja hän kertoi oman äitinsä kuolleen lokakuussa. Puhuimme hautajaisista ja testamenteista ja sen sellaista. Totesimme vain, että outoa on.
Olen kahtena aamuna herännyt tuntia ennen herätystä siihen, että jalat kramppaa. Ei ole kylmä, mikä taas häiritsee nukahtamista. Taidan laittaa tänäiltana sukat jalkaan, niin nukahdan nopeammin.
Tänä aamuna suihkun jälkeen löin varpaan penkkiin sillä seurauksella, että nyt illalla huomasin kynnen menneen halki lyhyeltä matkalta pitkittäin. Pitää laittaa siihen laastari, koska se takertuu koko ajan sukan sisäosaan.
Mutta nyt tarvitsen unta palloon. Nähdään taas.