keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

214 km

Sen verran olen nyt saanut pyöräiltyä yhdeksän päivän aikana, eli noin kolmessa viikossa. Ihan kivasti, mutta nyt tulee tauko ja heinäkuussa ehkä jatkoa. Olen ihan tyytyväinen tuohon määrään.


Tänään kävin hammaslääkärissä, nyt on purenta tasapainotettu ja se rikkinäinen hammas päätti hajota lopullisesti, kun olin hoitotuolissa eli parhaaseen mahdolliseen aikaan. Hammaslääkäri irrotti kaiken irtoavan ja laittoi väliaikaisen paikan. Olisin saanut kruununkin jo tällä viikolla, mutta aika ei osunut hyvään saumaan, joten nyt menen tällä sitten kuukauden verran. Pitää syödä varovasti.

Jatkoin matkaa pankkiin lopettaakseni äidin säästötilin ja siirtääkseni rahat käyttötilille, josta menee mm. vastikkeet edelleen. Menin jotenkin sekaisin, kun virkailija nappasi perunkirjan ja kävi skannaamassa sen ja ilmoitti, että heiltä otetaan yhteyttä, kun on todettu perunkirjan olevan kaikinpuolin kunnossa ja unohdin koko rahojen siirtämisen muistaen sen vasta, kun mies huomautti asiasta soittaessani hänelle. Nyt pitää sitten mennä uudestaan vielä pankkiin, muita kiireitähän tässä ei ollutkaan.

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Nimittäin työpäivät. Menenkin nukkumaan, niin huominen tulee nopeammin :)