Myönnän olevani joskus tosi lapsellinen. Maanantaina luin, että kovasti fanittamani henkilö muuttaa pois Lontoosta ihan oman uransa vuoksi jne. Otti pannuun ja lujaa, koska nythän en voi vahingossakaan törmätä häneen esim. Lontoon metrossa. As if. Ihankuin oikeasti tapaisin joka Lontoonmatkalla niin monta filmitähteä metrossa, että yksi tai kaksi sinne tai tänne.. who cares? Ikinä en ole yhtään elävänä nähnyt. Toisin kuin ystäväni, joka bongasi Jude Lawn puolihuolimattomasti kadulla ja toinen, joka näki Cillian Murphyn tai istui Stockisessa sopivaan aikaan jossain sisustuskaupassa. Minä. En. Koskaan. Näe. Ketään. En ikuna. En täällä enkä siellä enkä varsinkaan tuolla. Että joo.
Maanantai oli muutenkin ihan persiistä. Se yritti ensin esittää olevansa Tosi Kiva päivä, mutta muuttui iltaa kohti Tiistaiksi. Tiistai sitten taas käyttäytyikin huomattavan siististi ollakseen tiistai.
Tämä keskiviikko on ollut ihan okei päivä. Kävin uimassa ja työpäiväkin sujui mukavan juohevasti eikä aika tuntunut ollenkaan pitkältä, toisin kuin joskus.
Eniveis, tämä oli tässä. Olen hengissä vaikka pihisten.
Loppuun englantilaisia pahiksia. Koska Hiddleston.
