Olipa mukava kotimatka. Mies oli vienyt pienimmän jousiammuntaan ja lähtivät kotia kohti sieltä varttia ennen kuin mä pääsin töistä. Ensin sovittiin, että odottavat mua Mellunmäessä ja käyvät kaupassa siinä odotellessaan, mut sit aikaa kuluikin sen verran, että sovittiin heidän ajavan Kontulaan, että olisi jotain ajankulua. Metro pääsi Itikseen asti ja kuski kuulutti, että sori vaan, mutta Mellunmäki jää ajamatta kaukolämpöputken rikkoutumisen vuoksi. Soitin miehelle, että tulevat hakemaan mut Itiksestä. Onneksi tulivat, päästiin kotiin Myllypuron kautta, koska Kehä I oli poikki länteenpäin ketjukolarin vuoksi. Siellähän olisin istunut bussissa ihmettelemässä.
Kuva Tilannehuoneen uutisesta |