keskiviikko 4. marraskuuta 2026

Musiikkia ja muuta

Näköjään päivittelen aina edellisen viikon juttuja, mutta parempi kai sekin kuin ei mitään. 


Kävin viime viikolla keskiviikkona ystävän kanssa katsomassa Benjamin Ingrossoa VeikkausAreenalla (ent. HartwallAreena). 

Lavaste oli metka häkkisysteemi

Isot videoseinät oli kivat

Valot olivat oikein onnistuneet, tämäkin valohäkki oli kiva

Aika vähän oli katsojia ja eräs työkaveri, joka oli lähempänä permantoa, sanoikin, että ilmeisesti aika paljon oli tullut ihmisiä Ruotsin puolelta katsomaan keikkaa tänne. Benjamin olikin otettu, kun yleisö lauloi mukana ruotsiksi ja toki mekin luulimme, että paikalla on vain suomalaisia, mutta mitäpä tuosta.

What happens next-sketsihomma

Musiikki oli kivaa ruotsipoppia, pari uutta biisiä ja vanhoja tuttuja. Hieman meitä häiritsi se, että aina kun tunnelma lähti paremmin käyntiin oli hetken päästä vuorossa rauhallinen balladi. Pahimmin keikan katkaisi loppupuolen sketsityyppinen pätkä, jossa haastateltiin Ohuella langalla-sarjan Amanda Janssonia ja lopuksi hän pyöräytti onnenpyörää ja KAJ tuli saunottamaan meitä Benjaminin kanssa. Ihan hauska idea, mutta sen jälkeen keikka hieman hyytyi. Loppuosan biisikimara oli jotenkin oudosti miksattu, ääni puuroutui täysin meidän sivukatsomoomme. 

Kaj

 Tässä oli kiva, kun videokuvaaja kuvasi yleisön seassa miespuolisia kuulijoita :)

Joka tapauksessa ihailimme kuvankäsittelyä, kun lattiamanun kamerasta välittyvään livekuvaan saatiin heti erilaisia kehyksiä ja animointeja tehtyä ja ainahan livemusiikki on elähdyttävää. 

Truman show-tyyppinen exit

Lauantaina meillä oli töissä kauhutapahtuma aikuisille ja se meni varsin mukavasti. Itse rakensin Grimmin kauheimpia satuja varten satunurkan, jossa sadunlukija saattoi istua kuulijoiden kanssa ja se onnistui oikein hyvin.

En lukenut satuja, mutta levähdin hetken ja ystävä otti kuvan. Näytän aivan järkyttävän väsyneeltä.

 Myös kellarikerroksen kauhukäytävä zombeineen oli aika hauska, kuten muutkin jutut. Illan kruunasi työkaverin Soul Gutter-yhtyeen keikka ja vaikka kuulijoita ei ollut monta, niin oli kyllä hieno juttu saada heidät tänne.