En jaksa oikein keskittyä päivittelemään, flunssa on edelleen voimissaan ja yritän seurata kahta kääpiötä ja Klonkkua twitter-haastattelussa. Samalla ihmettelen, missä vaiheessa olen kadottanut ujouteni ja mihin. Siis siinä mielessä, etten juurikaan enää piittaa siitä, mitä muut ajattelevat minusta. Perisuomalaiseen tapaan sitä ei kuitenkaan kommentoida minulle, joten mitäpä välittäisin :P
Jos isäni eläisi, hän olisi tänään täyttänyt 83 vuotta. Huomaan, että olen todellakin tainnut vihdoin päästää irti, sillä minua ei itketä enkä haikaile. Sunnuntaina on isän 19s kuolinpäivä. Vihdoin pystyn ajattelemaan sitäkin ilman surua.
Päivän piisi yksi pahimmista korvamadoista ikinä. Jostain syystä olen sillä tavalla outo, että tästä jopa tykkään :P
