Huomenna iltapäivällä lähden poikien ja kissan kera mökille, mies joutui jo takaisin töipaikalleen. Äitini saapuu mökille lauantaina veljeni kyyditsemänä. Mökkimme on ns. yhteismökki, siten että se on äitini ja minä ja veljeni jaamme sen. Toistaiseksi siten, että veljeni huolehtii siitä ja viettää siellä suurimman osan lomastaan ja maksaa äitini kanssa kulut, minä vain lomailen pari viikkoa kesäisin äitini kera. Kunhan äitini heittää lusikan nurkkaan, koko hoito jää(nee) veljen niskoille. Oikeasti en ole katkera muusta kuin siitä, että veljen vaimo on armoton hamsteri ja mökki (sekä aitat) ovat aivan tupaten täynnä tavaraa, joka ei enää mahdu heidän (kahden aikuisen ja viiden kissan) kaupunkiasuntoon. Ensimmäiset vuorokaudet mökillä menevät minulla siihen, että koetan selviytyä tavarapaljouden aiheuttamasta ahdistuksesta. Onneksi aina voi menä metsään puskiin rauhoittumaan.
Joka tapauksessa palasimme siis kotimaahan. Pyykit on pesty ja silitetty, kaupassa ja kirjastossa käyty ja uusi luurikin on järjestyksessä Fíleineen kaikkineen. Voi onnea, voi autuutta! Uudessa luurissa on myös tekstiviestin äänenä kissan nau'unta, joka aiheuttaa perheessä lievää epätietoisuutta. Emme tiedä aina, onko se puhelimeni vai Kissa kun naukuu :P
Ostimme kuitenkin sieltä Mikkihiirimaan WalMartista uuden kameran, siellä kun sattui olemaan hyllyssä niitä, joita olimme jo katselleet. Mitäpä sitä lykkäämäänkään. Tässä yksi ensimmäisiä kuvia.
Allekirjoittanut Epcotissa. |
Mies on erikoistunut ottamaan minusta kuvan aina sillä sekunnilla, kun alan kyllästyä poseeraamaan ja alan irvistellä. No, minäkin onnistuin yllättämään hänet. En kuvalla vaan... kääpiöllä :D
Kaipa se yllättyi vaikka väittikin meikäläistä pöljäksi.Vietimme miehen syntymäpäivää ystävien kanssa Animal Kingdomissa ja illan lopuksi he tulivat vielä meidän vuokrakämpälle kahville ja uimaan. Heidän kotimatkansa kesti kolmisen tuntia, päästimme heidät lähtemään iltakymmenen aikoihin. Mukava oli taas heitä tavata.
Mutta se siitä. Alla tulee olemaan vanha Michael Jackson-video. Pätkä on hupaisa, Epcotissa sen näkee alkuperäisenä 3D-versiona.