Elämää elämää on tämäkin

Tänään en ole päässyt karkuun ajatusta, että on kulunut 25 vuotta isäni kuolemasta. Jostain syystä sen muistan aina, nyt jo sentään vähän vähemmän suruisena ja enemmänkin haikeana. Nyt siitä on jo kulunut enemmän aikaa, kuin minkä ikäinen olin hänen kuollessaan. Silti ajattelen, että voi hurja kuinka vanha olen.

No siihen ajatukseen jatkoa tulee taas eli setäni, isän pikkuveli, on kuollut aiemmin tällä viikolla. Hänen leskensä soitti minulle tänään ja lupasin, että menemme hautajaisiin 30.3. Luultavasti vain mies ja minä siis. En näe mitään järkeä raahata poikia sinne myös, kun ovat noin kerran tavanneet kyseisen ihmisen. Sitä paisti viime vuosina ovat hekin saaneet hautajaisissa olla ihan riittävästi.

Mutta nyt on sitten mennyt koko isäni synnyinperhe, samoin äidin. Pitänee tehdä se keskinäinen testamentti miehen kanssa tässä jonain päivänä.

Menen tästä takaisin Salien pariin. Nähdään.