Veljeni soitteli aamulla siitä, että on tulossa setäni hautajaisiin. Olivat sopineet toisen (keskimmäisen) veljeni kanssa, että voisimme hankkia hautajaiskukat yhdessä.
Totesin, että mikäpä siinä, hankitaan vain. Sanoin, että he saavat hoitaa asian, minä kyllä osallistun maksamalla oman osuuteni.
Vähän vain ärsyttää se, että itse ehdotin tätä järjestelyä keskimmäisen veljeni vaimolle, kun viikko sitten kysyin ovatko he tulossa hautajaisiin.
Eipä tässä muuta. Menenkin tästä takaisin Jokilaakson teinidraamoihin ja neulon sormet verillä, etusormi on puhki puikon painamisesta. Onneksi on sormustin.
Minä nimittäin. Pienimmän luokka + rinnakkaiset olivat Linnanmäellä ihan tilausajolla, joten kysyin luokanvalvojalta jos pääsen kyydissä kotiin ja se sopi. Ehdin käydä myös Vuoristoradassa, kesä alkoi <3
Bussin lähtö myöhästyi hieman, koska kuski oli vähän kypsä: muutama poika oli onnistunut tulomatkalla irrottamaan jonkin reunapalan sellaisesta pöydästä (neljänistuttava looshi, jonka keskellä pöytä) ja sitä selvitettiin, lisäksi osa lapsista oli heittänyt rannekkeiden tarrataustat lattialle. Ymmärrän, että se kiukutti kuskia nyppiä moisia lipareita lattialta. Enemmän kuitenkin säälitti yksi poika, joka itki aiheuttamaansa vahinkoa. Onneksi pienimmän luokanvalvoja on järkevä ihminen ja sanoi vain, että tottakai harmittaa, kun oli kiva päivä ja sitten sen lopuksi tulee tällaista. Olin pöyristynyt kuullessani, kuinka toinen rinnakkaisluokan ope sanoi luokkalaiselleen, että häntä harmittaa niin, että aikoo mennä kotiin sohvalle itkemään koko illaksi, koska lapset olivat sotkeneet ja rikkoneet paikkoja bussissa. (Arvaatte varmaan, kuka opettajista tämä oli..)
Olen pyöräillyt töihin maanantaina ja tiistaina ja eilen menikin ensimmäiset 100 km rikki. Olen aika tyytyväinen. Huomenna on viimeinen pilateskerta, sekin jää kesätauolle.
Nyt kellistyn petiin. Tässä teillekin kiva korvamato sitä ennen :P
Joitain pohdiskeluja tullu tehtyä tässä viimeisen vuorokauden aikana.
Ensinnäkin (pikku)serkkuni ilmoitti eilen fb:ssä, että hänen 13-kuinen poikansa ja hän aloittavat nyt joulunvieton rankahkon loppusyksyn jälkeen. Pienellä on siis sydänvika ja on jonossa maksansiirtoon ja olvat olleet nyt viime aikoina taas jonkinverran täällä, mikä on aiheuttanut kaikenlaista ahdistusta äidille. Kysyin sitten tänään häneltä, että mitä oli mahtanut tapahtua ja hän kertoi, että eräs sydänspesialisti täältä oli ollut käymässä siellä ja asiat näyttävät paremmilta kuin aikoihin.
Aiemmin (kesällä) oli oltu sitä mieltä, että pienelle piti tehdä mitraaliläpän leikkaus. Tämä tietysti kovasti huoletti, koska se on tehty kymmenelle samanikäiselle lapselle, joista kaksi on kuollut ja kahdeksan koomassa. Nyt kuitenkin tilanne on parantunut niin, että sydämen kontrollivälejä pidennettiin. Olen kovin helpottunut tästä minäkin.
Toinen pohdinta liittyy entiseen työkaveriin, joka joutui kesän alussa sairaslomalle selkärangasta löytyneen kasvaimen vuoksi (hänen työhuonekasvinsa olivat meillä evakossa kesän ajan). Nyt tämä ihminen tuli käymään töissä ja kertoili, että keväällä katsotaan, laitetaanko hänet sairaseläkkeelle koknaan vai vain osittain. Rangassa majaileva kasvain aiotaan leikata, kunhan tämä ihminen on vähän paremmassa kunnossa sädehoitojen jälkeen. Hän on kuitenkin vaihtoehtoisten hoitomuotojen kannattaja ja aikoo nyt mennä katsomaan mitä Antioksidanttiklinikalla pystyttäisiin tekemään. (En viitsi linkata sitä tähän, löytyy guuglaamalla helposti.)
Toki toivon, että hänen syöpänsä saataisiin hallintaan siten, ettei se enempää leviä, mutat en tiedä onko se realistinen ajatus. Leikkauksessakaan kasvainta ei saada kokonaan pois, koska se on hankalassa paikassa rangassa.
Töiden jälkeen kävin kahvilla jyväskyläläisen opiskelukaverini kanssa, hän oli ollut työhommissa tutustumassa Valokuvataiteen museoon ja ehdimme kahvitella ennen kuin hänen piti ehtiä iltajunaan.
Mietin tässä, mahtaisinko jaksaa mennä huomenna töiden jälkeen jumppaan työpaikan viereen. Siitä onnettomasta 10-kerran jumppakortista on vielä viisi kertaa käyttämättä. Helmikuun alkuun on aikaa käyttää.. vähiin käy ennen kuin loppuu.
Loppuun vielä jotain musaa.
AI NIIN! Juuri meinasin sulkea koneen, mutta muistinkin eli sain äsken tämän vuoden kirjakiintiön täyteen. Olen siis lukenut nyt 70 kirjaa tänä vuonna, vielä ehtii muutaman tempaista tässä kuussa :P
Keskustelupalstalla, jolla olen vuosia (vuosikymmeniä) roikkunut, eräät alkavat jo suunnitella joulua. No, eihän tässä todellakaan ole enää kuin puoli vuotta. Vieläpä aika tasan.
Mutta voi veljet, ihan oikeasti.. Kyllä joulu tulee, kuten juhannuskin ja pääsiäinen siinä välissä. Ja kaikki muutkin päivät. Vääjäämättä. En ihan ymmärrä, en ole edes mikään joulunvihaaja mutta silti.
Pää on edelleen täynnä räkää enkä saa nukuttua kovin hyvin, mutta kaipa tervehdyn ennen kuin pitää mennä takaisin töihin.
Olen hiukan huolissani elokuun aikatauluista tai lähinnä siitä, että esikoisen valananto on 11s ja samana viikonloppuna (9.-13.) on Worldcon, jonne siis tulee Robin Hobb. Minun tuurillani RH on juuri perjantaina tavattavissa, kun en sinne pääse.. Worldconin ohjelmia ei ole vielä tullut, joten stressaan ihan rauhassa. Aargh.
Pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Elämä konditionaalissa, kuten eräs tuttava sanoi joskus. Plaah.
Yritän nyt nauttia joka ikisestä torstaista, sillä vähiin käyvät ennen kuin loppuvat. Nimittäin ensi syksynä alkaa taas arkinen aherrus viitenä päivänä viikossa, jos ei mitään ihmeellistä tapahdu.
Eilen aamulla lähdin yhtäaikaa pienimmän kanssa aikeena käydä ennen töihinmenoa Stockalla hakemassa joitain asioita, jotka olin katsonut valmiiksi Hullujen päivien kuvastosta. Ilokseni sain kyydin metroasemalle naapurin vanhalta pariskunnalta, he olivat juuri lähdössä ruokakauppaan ja koska tuli räntä-lumisadetta vaakasuorassa, tarjosivat kyydin. Varsin ystävällistä :)
Stockalla käväisin ensin lastenosastolla, mistä löysin pienimmälle verkkarihousut ja keskimmäiselle t-paidan. Naistenosastolta sain uudet rintaliivit (puoleen hintaan normihinnasta) ja yöpaidan, niiden lisäksi ostain parit dödöt ja hammastahnaa. Alle tunti meni yhteensä koko jutussa ja ehdin siihen käydä vielä vilkaisemassa alakerran dvd:t, jotka olivat surkeaakin surkeammat.
Töissä meni rattoisasti.. suomeksi siis oli aika kuolettavan hiljaista. En tiedä miksi, toisaalta eihän se kovin haittaakaan joskus. Illalla kotiintullessa minua odotti puolet pienimmän Crème Brûléesta, joita mies oli tehnyt. Toki valmissellaisia, mutta silti oikein nameja :)
Tänään töissä oli edelleen melko hiljaista. Juttelin esimiehen ja muutaman työkaverin kanssa, joilta yhdeltä kuulin sädesientä löytyneen uusista paikoista (mm. päivystyspaikkani eli tietokoneluokan naapuriluokasta), mikä ei todellakaan ilahduttanut. Tästä asiasta on ilmeisesti tulossa ensi viikolla jonkinlainen tiedotustilaisuus.. Lisäksi saimme viestin, että Oulunkylän toimipisteen vesivanhingon korjauksessa on törttöilty (puutteelinen sääsuojaus kattoremontin yhteydessä) ja loppukevään toiminta pitää siirtää väistötiloihin. Ei ihan putkeen mene firmalla nyt.
Yritän tässä pohtia hakisinko 'vanhaan' paikkaan takaisin vai jonnekin aivan muualle vai saisinko säädettyä työtunteja jotenkin. En halua altistua enempää, sillä tämäkin riittää jo, mutta en myöskään haluaisi lähteä pois kun olen melkolailla päässyt sisälle puljun toimintaan juuri. Metka yhtälö.
Loppuun vielä sellainen tieto, että appiukon kotiuttaminen on näillä näkymin kokeilu, jonka pitäisi kestää kolmisen päivää. Jotenkin en ihan jaksa luottaa siihenkään, että se menee putkeen.
Puoli viikkoa on taas vilahtanut. En ole jaksanut iltaisin juuri kirjoittaa tänne, varhaiset aamut tappavat minut. Tarkoitan siis sitä, että pojat ovat menneet kasiin koko viikon ja koska lähden yhtämatkaa pienimmän kanssa, joudun heräämään aikaisin ja niin edelleen. Pidän työssäni nimenomaan tästä kaksivuorosta, jota teen/olen tehnyt yli 20 vuotta. Olen kokeillut tarpeeksi normaalia työpäivää, jotta tiedän sen olevan minulle sopimaton pitemmän päälle.
Kävin tänään lounaalla työpaikkasuhteeni kanssa ja meillä oli oikein rattoisaa. Hänen onnekseen ja minun epäonnekseni hän ilmoitti saaneensa opiskelupaikan ja suorittaa siis ensi talven kuluessa opettajan pätevyyden muiden tutkintojensa jatkeeksi. Toki olen hyvin tyytyväinen hänen puolestaan, mutta samalla hiukan mietin miten selviän ensi talvesta ilman häntä. On ollut ilo silloin tällöin poiketa vaihtamaan muutama sana mistä milloinkin, nyt en voi sitä tehdä enää.
Toinenkin asia, josta tulin todella iloiseksi tänään; nimittäin kolleegani meitä pienemmästä organisaatiosta oli Tukholman Kulturhusetissa kuuntelemassa Neil Gaimanin haastattelua. Olisin niin halunnut itse päästä sinne, sillä Gaiman on suosikkikirjailijoitani, mutta tajusin asian liian myöhään enkä siten siis päässyt Tukholmaan nyt. Mutta on melkein kuin olisin itse ollut paikalla, kun tuttava oli :)
Fairy tales are more than true:
Not because
they tell us that dragon exist,
but because they tell us that dragons can
be beaten"
Neil Gaiman (Kulturhuset, Stockholm, 28.5.2014)
Kävellessäni kotia kohti tuulessa ja tuiskussa ja sateessa totesin näppieni olevan niin kylmät, että koko vasen käsi särki. Varsinkin kun pääsin sisälle, auts.
Valitin eräälle tutulle ainaista palelua jne ja hän kysyi onko minulta tutkittu kilpirauhasen vajaatoimintaa. Eipä ole, oireet sopisivat kyllä. Aion syksyllä ottaa asian esille työterveydessä, en viitsi nyt kolme viikkoa ennen lomaa alkaa siihen ruljanssiin.
Löysin erästä linkkiä seurattuani erinomaisen mielenkiintoisia palapelejä.. taidan paneutua niihin loppuviikon :P Loppuun vielä piisi, joka silloin tällöin soi päässä. Varmaan ne lohikäärmeet.
