Aamulla reviskelin seinäkalenterista kuluneita päiviä pois ja tsekkasin, että tänään vietetään Ritvan ja Fingerporin nimipäivää. Juu ei, kyllä siinä sittenkin luki Ingeborg, mutta olen koko päivän naureskellut tuolle mokalle.
Perjantaina tyhyilin yksikkömme kera. Olin jopa mukana suunnitteluryhmässä ja vastuualueenani oli aamiaisbuffan varaaminen lähikahvilasta. Olin paikalla jo varttia ennen, mutta yllätyksekseni paikka olikin kovin suljetun näköinen vaikka sen piti olla ollut jo tovin verran aukikin. Siihen saapui sitten pari muutakin työkaveria ihmettelemään asiaa ja hetken kuluttua eräs nuori nainen fillarilla.
Saimme kuulla, että yöllä oli keittiössä iskenyt vesivahinko plus siitä johtuva sähkökatko eli harmillisesti aamiaisbuffa siirtyisi... No vaelsimme sitten parijonossa pitkin Kalliota etsimässä sen verran isoa kahvilaa, johon mahtuisi noin 15 henkeä aamiaiselle ja vihdoin löysimmekin itsemme Tannerista entisen HOK Elannon tiloista. Saimme lämmitellä ja nauttia vihdoin aamukahvia ja kelvollista aamupalaa.
Tannerin granola oli kunnollisen kokoinen
Upeat syreenit
Tannerista siirryimme Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa oli mukavasti lämmin ja opastetun kierroksen jälkeen teimme vielä pienen ryhmätyön. Sitten siirryimme keittolounaalle Violaan puutarhan toiseen reunaan.
Jättilumme
Sininen jokin, en muista enää mikä
Neito naavan takana
Banaanin kukka
Violan neilikat. Tuoksuvat edelleen hautajaisille.
Täytyy sanoa, että oli aika kiva tyhypäivä. Ensinnäkin suunnitellessamme aktiviteetteja olimme varautuneet keväiseen säähän eli räntäsadevaraukseen ja toisekseen suht kevyt ohjelma plus syömiset ja vapaa seurustelu oli oikein kivaa. (Varsinkin kun yksi energiasyöppö oli estynyt osallistumasta, niin oli ehkä siksikin todella kiva päivä.)
Viikonloppuna kävimme juhlistamassa kummipojan 8v-synttäreitä ja sekin oli ihan kiva juttu nyt, kun lapsi osaa hieman käyttäytyä paremmin. Esikoinen lähti sieltä suoraan vielä kaverinsa synttäreille Kiloon ja saimme hyvän syyn liueta, kun hänet piti heittää junalle.
Oman pihan lemmikit, naapurin karkulaiset
Päivänliljakin kukkii jo
Sunnuntai kului vesisadetta katsellessa ja ommellessa, sain uuden kesämekon melkein valmiiksi, siitä puuttuu enää kaarrokkeet ja kädentiet sekä helmakäänne. Tankini-toppi pitää vielä ommella kasaan torstai-perjantai-akselilla ja sitten olenkin valmis lomalle.
Niin ja tänään kävimme Uutelan niemessä grillaamassa makkaraa nuorimmaisen entisten luokkalaisten ja heidän vanhempiensa sekä entisen opettajan kanssa. Meitä ei ollut monta, mutta mukavaa oli :)
ja heidän äideistään olen aikonut jo jonkin aikaa kirjoittaa. Nyt vihdoin muistin aikeeni.
Joulun alla laitoin viestin toisen kummipojan äidille ehdotuksena joululahjasta ja hän vastasi, että idea oli oikein hyvä. Kävin ostamassa lahjan ja sitten jouluaattona olimme aikeissa viedä sen heille, äidin eronjälkeiseen uuteen asuntoon ja viestillä kysein, kuinka ovat kotona. Vastausta ei koskaan tullut, mutta kävimme miehen kanssa aattoajelulla aikeena laittaa lahja postilaatikkoon. No, taloyhtiössä ei ole postilaatikoita ja rappujen ovet on suljettu numerolukolla. Niih.. Vihdoin tammikuun puolivälissä saimme lahjan toimitettua äidin vihdoin vastatessa viestiin (siihen viimeiseen kymmenestä). Silloinkin asunnossa oli valot ja kuului ääniä, mutta kukaan ei tullut avaamaan ovea kelloa soittaessamme. Perin omituista, sanon.
Olisin vienyt lahjan ex-miehelleen, joka on keskimmäisen kummisetä (kuten siis vaimokin), mutta en löytänyt uutta osoitetta enkä viitsinyt soittaa, kun en ollut aivan varma 'kunnosta'.
Voin kertoa, että meitä nyppi. En aio vaivautua hankkimaan 13-vuotislahjaa, vaikka lapsen synttärit ovat kolme viikkoa meidän nuorimmaisen jälkeen. Muutenkin olen hieman ollut ihmeissäni, ettei meitä ole kutsuttu synttäreille kuin viimeksi ehkä kymmenisen vuotta sitten. En edes tideä, ovatko lapsen toiset kummit olleet tekemisissä. Joka joulu olemme kyllä toimittaneet lahjan, jopa sellaisia joita olin aikonut omalle mutta hätäpäissäni sitten antanut kummipojalle. Minusta on surullista, ettei äiti ilmeisesti halua olla yhteyksissä enkä usko, että se johtuu erostakaan, sillä Elojuhliin hän on välillä tullut.
Sitten se toinen kummilapsi äiteineen... Oli aika, jolloin näimme melko paljon enemmän, jopa ehkä kerran kuukaudessa. Kummipoika kasvoi eikä äiti osaa asettaa rajoja. Siinäpä se lyhyt ja kaunis virsi. Joskus olimme ajatelleet, että olisi kiva vaikka matkustella yhdessä, mutta olemme todenneet miehen kanssa, ettei onnistu. Meillä on niin erilaiset kasvatuskäsitykset, että on turha edes yrittää. Minun (meidän) mielestä on esimerkiksi ihan hyvä, että lapsi näkee, kun vanhempi hermostuu. (Tämä ihan pienenä vihjeenä.)
No, tilanteet muuttuvat ja elämä vie.
Asiasta kukkaruukkuun, huomasin Timo-sedän lopettaneen bloginsa. Tietääkö joku, onko hänellä toinen blogi tms? Jäi kissakuvia ikävä.
Kävimme juhlistamassa kummipojan 7-vuotispäivää. Muuten pidän näistä vuosipäivistä, on ihan mukava nähdä muita kummeja sekä ystäväni vanhempia sekä veljeä perheineen, mutta en vain oikein jaksa sitä, että kummipoika on mielestäni vähän huonosti kasvatettu.
Toki ymmärrän, että ystäväni antaa paljon anteeksi ainoalle lapselleen, mutta minusta on hiukan epämukavaa katsella miten lapsi pompottaa äitiään. Lisäksi minusta oli suorastaan ikävää se, että oven avautuessa ensimmäiseksi revitään lahja kädestä, ennen kuin ehdimme edes sisälle ja muiden vieraiden tullessa huudetaan: 'Missä lahja? Ette voi tulla ilman lahjaa!' tai 'Mene pois, sinulla ei ole lahjaa!'. Jälkimmäinen ystäväni veljen perheen kaverille, joka oli unohtanut puhelimensa heille. Olenko oikeasti ikävä ihminen vai mitä mieltä olette?
Ystäväni veljen perheessä on kolme poikaa, kuten meilläkin. Näistä nuorin on 14-vuotias ja hänellä oli käsi kipsissä. En kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, mutta myöhemmin juttelin pojan äidin kanssa ja hän kertoi, että poika oli jäänyt ilmeisesti auton töytäisemäksi joitakin viikkoja (kuukausi?) sitten, hänet oli löydetty tajuttomana ojasta rikkinäisen fillarin viereltä. Onneksi oli ollut kypärä päässä, sillä siitäkin huolimatta oli tullut kallonmurtuma oikean korvan lähelle ja tosiaan käsi murtunut. Poika oli ollut muutaman päivän lasten teholla ja pari viikkoa normaaliosastolla ja oli vasta äskettäin päässyt pois sairaalasta. Silminnäkijöitä tapaukselle ei tietenkään ole löytynyt.
No, hieman hupaisempaa oli kotimatkalla. Ajelimme Ikean kautta kotiin, koska nuorimmainen tarvitsi uuden patjan. Olimme katselleet jousipatjaa netistä, mutta kaupassa ei sellaista ollutkaan haluamissamme mitoissa, joten otimme vain pari uutta tyynyä sekä ihanan pehmohain lastenosastolta. Käymme lopuksi aina Löytöpisteessä ja niin nytkin, siellä olikin se patja, jota olimme kaivanneet ja hyvällä alennuksella.
Otimme patjan kainaloon ja onneksi on iso farmariVolvo, joten saimme sen kotiinkin. Hiukan mies joutui sänkyä fiksaamaan, mutta nyt on patja paikallaan ja lapsi onnellinen. Olin aamulla jo imuroinut, mutta nyt sain kaikki kaameat pölypallerot vielä sängyn alta jalkalistoista pois. Samalla sain myös lievän hengenahdistuskohtauksen, sillä synttäripaikassa on sisäilmaongelma eivätkä pölyt auttaneet, onneksi on avaava lääke.
Nyt aion mennä katsomaan Sense8:n loppuun. Jos jaksaisi, voisi laitaa poppareitakin. Siriuskin toi taas paistin :P
Sinne se lähti, esikoinen. Talo tuntuu hiljaisemmalta, mikä on jotenkin metkaa, kun onhan se nyt ollut ennenkin poissa kotoa. Mutta toisaalta tämä on lopullisen irtautumisen kenraaliharjoitus.
Eilen hautasimme vihdoin Sysikin uurnan ja kissanlelut pihalle, raparperin viereen. Pienin laittoi vielä kukkivan kissanmintun oksan kummun eteen. En löytänyt kaulapantaa mistään, mikä oli vähän harmi.
Iltapäivällä esikoisen kummitäti tuli poikansa kanssa meille syömään. Oli ihan mukava nähdä pitkästä aikaa, mutta emme vain kovin jaksa 6-vuotiasta pikkupomoa. Tottakai on luonnollista, kun on vain toinen vanhempi, niin rajojen asettaminen on erilaista plus lisäksi tämä esikoisen kummitäti on luonteeltaan hyvinkin pitkähermoinen. Joka tapauksessa kestimme urheasti :P
Olin leiponut Key Lime-piiraan ja marenkeja kahvin kera ja sen jälkeen esikoinen lähti vielä Linnanmäelle ystäviensä kanssa, he kaikki aloittavat armeijan tänään (yksi jopa samassa komppaniassa esikoisen kanssa).
Pelasimme melkein koko pelin rommia, kunnes seurueen nuorimmaisen elokuva loppui ja hän väsähti. Loppupeli meni vähän keturoilleen siksi ja piti lopettaa ennen finaalierää. Lisäksi olemme kaikki sen verran introvertteja, että väsymme kovaäänisestä keskustelusta aika nopeasti, joten ehkä oli ihan hyväkin lopettaa siihen.
Tänä aamuna skannasin esikoiselle rokotustodistuksen mukaan ja leikkasin herran hiukset. Ihan hyvin onnistui mielestäni, vaikka ilme onkin vähän vakava. Hyvästellessä sanoin, että en soittele perään ja mies sanoi, että laittaa viestiä jos tarttee jotain ja tuomme sitten ensi sunnuntaina perhepäivään.
Alokas ajoi itse Santahaminaan portille ja mies sanoi, että siellä olikin melkoinen ruuhka sekä lisäksi äitejä plus muita sukulaisia aikamoinen lössi. Onneksi en ollut edes aikonut lähteä mukaan.
En tiedä, menemmekö valatilaisuuteen ollenkaan. Se on elokuussa Porvoossa ja ensimmäisen työviikkoni perjantaina, joten joutuisin heti olemaan poissa. Lisäksi Porvooseen mahtuu aika rajallinen määrä ihmisiä. Mietimme asiaa.
Nyt olemme sitten nelisin viikon verran ennen kuin keskimmäinen lähtee partioleirille Helsingin edustan saareen. Olimme ensin puhuneet miehen kanssa, että voisimme mennä sitten kolmisin Tukholmaan mutta miehen laiva-painajaisten takia olemmekin pohtineet Köpistä. No, sitäkin ehtii vielä miettiä.
Nimittäin blogger. Aina välillä en jaksa edes yrittää moneen kertaan päivittää tyhjää sivua, mutta nyt ajattelin kokeilla.
Viikko on taas lopuillaan. Eipä ole monta jäljellä enää kesälomaankaan, saati koulujen loppuun. Tänään vietimme työ-yksikkömme päättäjäisiä viemällä esimiehemme keilaamaan ja syömään, lisäksi lahjoitimme hänelle grillinpuhdistussetin yms. grillitavaraa (veljeni Kimmon pikaisella avustuksella).
Meikäläisen aiemmista keilauskokemuksista on noin 30 vuotta, sillä viimeksi olen keilannut lukioaikoina. Tämä oli huomattavasti mukavempi kokemus, sillä kaikki ottivat rennosti eikä ollut mitään sen suurempia tavoitteita.
Kävimme syömässä Malmilla ja sitten poikkesin vielä tervehtimässä työ-ystävää paikallisessa toimipisteessämme ja houkuttelin hänet lähtemään töistä aikaisemmin kahville :P Sen jälkeen tulin bussilla Jakomäkeen, jossa kävin kaupassa ja esikoinen tuli noutamaan minut sieltä.
Huomenna keskimmäinen lähtee retkelle, pienimmällä on aamulla jousiammunta ja iltapäivällä menemme kummipojan syntymäpäiville. Hän täyttää jo 6 vuotta eli syksyllä alkaa eskari ja sitä myöten koulutaival. Nopeasti menee aika!
Allaoleva video eilisen uutisen vuoksi. En ole mikään kova Soundgardenin tai Audioslaven kuuntelija, mutta jostain syystä tämä kosketti. Ehkä syynä on se, että Chris Cornell on samaa ikää miehen kanssa tai ehkä se johtuu siitä, että koskaan ei voi tietää mihin masennus ja/tai riippuvuus ihmisen ajavat. Surullista kuitenkin.
Ajattelin kertoa, että olen vähän huolissani kummipojasta. Hän on nyt neljän vanha ja vieraillessan meillä sunnuntaina löi meitä, siis minua ja pienintä ja äitiään. Ei tietenkään kovasti, mutta jo teko on mielestäni tuomittava ja lapsi opetettava hyville tavoille. Ongelmana onkin se, että hän kyllä tottelee kun minä kiellän. Äitinsä kun ei kiellä mitenkään, sanoo vain lempeästi 'Äiti ei nyt tykkää'. Mielestäni hänen pitäisi hieman paremmin ilmaista rajat lapselle.. tosin meillä onkin lapset koulutettu samoilla metodeilla kuin koirat yleensä koulutetaan. (Ja voin sanoa, että ovat niin itsepäisiä, että tulevat kuulemma äitiinsä..)
Sitten taas muihin asioihin.. Kävin tänään jäätelöllä tyttöystävän kanssa, koska loma on alkamassa ja olen vähän huolissani hänestä, nyt kun kissa siirtyi paremmille hiirestysmaille. Siinä istuessamme sanoin, etten oikeastaan tiennyt miten kissa oli loppujen lopuksi menehtynyt. Se kyllä sairasteli aika pitkään. Ystävä kertoi ja hetken istuimme molemmat hieman niiskuttaen ja silmiämme pyyhkien. Omistajan vastuu on raskas.
Kävin hakemassa matkarahat Kampista ja pysähdyin hetkeksi, PKN:n pojat soittivat juuri. Oli hauskaa katsoa heitä ja yleisöä, joka oli mukana.
Aina mun pitää
Olen huomannut töissä, seistessäni työskennellessäni jos musiikki soi, alan tanssia. Ihan hyvää taukoliikuntaahan sekin on :) Kolleega välillä hyräilee myös.
Päivän suru-uutinen oli Christopher Leen kuolema. Olihan herra jo vanha, mutta tuntuu kuin tänä talvena olisi käynyt oikein kato. No, niinhän me kaikki muutumme mullaksi jossain vaiheessa. Isäni tapasi sanoa, että 'Viimeinen ovi on madon suu.'
Keskimmäinen sanoi tiistai-iltana, että hampaissaan on jotain outoa. Yhden taka-rautahampaan viereen oli jäänyt maitohammas kykkimään. Soitin eilen hammaslääkäriin ja tänään poika käväisi näyttämässä sitä. Maitohammas otettiin pois ja samalla saimme lähetteen röntgenkuviin, sillä osa poskihampaista on liian matalalla (sama on odotettavissa nuorimmaisella). Saapa nähdä, saako lapsi raudat. Itse ei haluaisi, mutta olen sanonut, että nyt on helpompi oikaista kuin aikuisena.
Kotiin tullessani kissa oli naapurin pihalla kertomassa vieraalle kissalle, että nyt ei kyllä oikein sovita samaan naapurustoon. Hyvin se puolustaa :)
Ja nyt menen koisimaan. Pitää vielä puhaltaa peffiin viimeisen kerran.
