sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivää

Hyvää äitienpäivää vain kaikille blogistanian aavikoilla vaeltaville äideille ja heidän poikasilleen. Täällä meillä Kattilassa on ollut erinomaisen mukava Äitienpäivä kerrankin.

Pienin oli vissiin kovassa jännityksessä eikä nukkunut kovinhyvin, joten oli sitten mennyt sohvalle olkkariin ja koisinut siinä. Meidän sohvassa nukkuu takuuvarmasti (jopa meikäläinen, joka en yleensä sammu muualla kuin sänkyyn).  Esikoinen oli lauantaina softaamassa puoliltapäivin ihan iltaseiskaan asti, joten nukkui ihan rattoisasti. Keskimmäinen oli yökylässä kaverillaan ja kotiutui jo neljän maissa iltapäivällä.

Alla kaikille Äiti-ihmisille omistettu iloinen Batman-giffi :D 



Olen parannellut flunssaa neulomalla ja katsomalla melkein koko ekan kauden BBC:n Robin Hoodista ja olen saanut yhdet kämmekät valmiiksi asti. Päätin antaa Guy of Gisbornelle toisen mahdollisuuden eikä sarjakaan ole aivan niin surkean huono kuin ajattelin ensimmäisellä katselukerralla. Paha vain, että olen alkanut pitää kaameasta Sheriffistä ihan hurjasti. Hän on sarjan varsinainen ilopilleri, sen sijaan Marian on ihan idiootti. Herranjestas. Kuka järjissään oleva nainen ei ottaisi Guyta Robin (Maitoparran) sijaan? Oijoi. Enkä ole yhtään puolueellinen :P

Robin Hood on kirjana aina ollut minulle tärkeä ja Disneyn versiohan on vallan hulvaton. Niihin nähden tämä sarja on aika kamala enkä edes ajattele sitä kaameaa saksalaista 80-luvun Robin-versiota. Auh. Sen sijaan 'Miehet sukkahousuissaan' ja Kevin Costnerin Robin ovat ihan katsottavia. Erroll puolestaan on ikisuosikkini Robinina :)

Flunssa jyllää edelleen, tosin nyt pystyn jo ajattelemaan suht järkevästi. Perjantai oli kamala ja eilinen vielä aika paha. Huomenna aion mennä töihin ja illalla leffaan.

Perjantaina äitini soitteli ja kertoi lapsuuteni naapurinsedän ja nykyisen mökkinaapurimme heittäneen vihdoin lusikan nurkkaan. Hän ei ollut kovin iäkäs, alle 70-vuotias, mutta paha diabetes ja tämän talven aikaiset pari aivohalvausta tekivät tehtävänsä. Ikävää toki, pojatkin olivat hiukan suruisia, sillä Jussi taoasi viedä heitä moottoriveneellään kalastamaan järven toiselle rannalle. Hän oli eräänlainen vaarin korvike, sillä oma isänihän on ollut kuolleena 20 vuotta ja miehen isä on todella huonokuntoinen (enkä häntä edes päästäisi poikien kanssa mihinkään). Elämä on.

Nyt taidan lähteä nukkumaan. Alla BBCn Robin Hoodin traileri niille, joita kiinnostaa.