Kotona säädin hommaa, en päässyt/pääse edelleenkään vpn-yhteyteen, mutta saan homman toimimaan muuten oikein hyvin. Alkuun hieman mietintää tuotti se, että työsähköposti toimi vain puhelimessa ja teams taas vain läppärillä. Onneksi työkaverin vinkistä sainkin myös työsähköpostin läppärille auki, helpotti jonkin verran elämää.
Voisi taas sanoa, että joka päivä oppii jotain uutta. Toisaalta on kiva olla kotona töissä, mutta toisaalta taas ei, koska se hämärtää työajan ja vapaa-ajan rajat mistä en todellakaan pidä. Lisäksi työmatkaliikunta on jäänyt oikeastaan kokonaan pois, joten olen pari kertaa tehnyt kauppareissun pitemmän kävelymatkan kautta. Tänään liikuin jo olkkarissa pilateksen, kuminauhan ja hulavanteen kera (vasen olkapää on jumissa).
Koululainen tekee omia kouluhommiaan itsekseen ja kavereiden kanssa ihan hyvin. Tosin nyt, kun saa rauhassa tehdä niitä, niin selviytyy ihan ennätysajassa. Paitsi siten kun joku unohtuu, kuten eilen liikkatunnin hommat. Tehtävänanto oli tullut jo torstaiana ja eilen viiden maissa ope laittoi wilmaviestin unohtuneesta suorituksesta, jonka seiskaluokkalainen kävi sitten samantien hoitamassa (pienen mutinan saattelemana). Köksän kotitehtävä on vielä tekemättä: pitää pestä käsin joku vaate. Aika vähän tulee meillä enää käsinpesua vaativia tekstiileitä, joten pesköön lapsi mun hanskat (tosin tämä muistuu aina siinä vaiheessa mieleen, kun vedän niitä hanskoja käteeni.)
Mies on omalla koneellaan alakerran varastossa ja abi on töissä iltapäivästä iltaan. Abi on nyt huolestunut yo-juhlista, että tuleeko niitä ollenkaan ja sanoin, että ne järjestetään sitten vaikka juhannuksena. Hänellä osuu aina isommat juhlat jonkun kriisin jälkeiseen aikaan, viimeksi rippijuhlat olivat äitini kuoleman jälkeisenä loppukesänä ja toki se verotti vierasmäärää ja loi oman varjonsa juhliinkin.
Eilen tuli neljä vuotta äidin poismenosta ja tänään kolme vuotta Sysikin nukahtamisesta ikiuneen, kun nyt tuli puheeksi.
Onneksi on viikonloppu.
