maanantai 24. helmikuuta 2014

Arki

Arki alkoi taas jälleen. Kävin uimassa ja onnistuin voittamaan itseni eli uin kilometrin 31ssä minuutissa. Aika hyvin meikäläiseltä, jolla ei ole edes minkäänlaista tekniikkaa. Eikä ole koskaan ollutkaan.

Töissä oli ihan tavallista, kuin ei olisi poissa ollutkaan. Ei mitään ihmeellistä. Ostin työmatkalla langat yksiin sukkiin. Vaikken paljonkaan tykkää Novitan langoista, niin sukkiin ne kyllä sopivat erinomaisesti. Huomenna, jos käsi olisi parempi, voisin aloitella taas sukantekoa. Töissä hauskuutinkin itseäni Ravelryn keskustelupalstoilla.

Pitäisi kai lähteä kohta petiin, huomenna on taas luentokin. Pitäisi valita kolmesta kirjasta, minkä analysoi ensi kuun puolivälissä. Pohdin, että lukisin ne kaikki ja sitten päättäisin. Oli neljäskin kirja, mutta sen tuomitsin jo ensivilkaisulla epäkelvoksi.

Alla tämänpäiväinen korvamato. Kärsikää.