Tukussa raahustin miehen perässä kuin vanha mummo ja kotiin päästyä olen vain maannut sohvalla kauratyyny takapuolen alla ja katsonut 'Being human' tv-sarjaa. Tykkään siitä kovasti, suosikkikääpiöni leffapikkuveli on pääosassa vampyyrina. Mitchell (Aidan Turner) koettaa kovasti pysyä kaidalla tiellä ja olla käyttämättä ihmisiä ravinnonlähteenä.
Se etu on tietysti tästä raihnaisuudesta, että on ihan oikea syy olla tekemättä kotihommia. En pysty edes kissaa ruokkimaan, sillä sen ruokakipot ovat alakaapissa. Onneksi on noita pikkuorjia, joista tosin vanhin on nyt partioretkellä metsässä palelemassa. Yöpyvät raukat laavussa.
Ainiin, maaliskuun tämän päivän tarinan otsakkeena oli lempikirja. Minulla on niitä monta, jostain syystä. On hyvin vaikeaa eritellä vain yhtä tai edes kahta. Kymmenenkin teki tiukkaa. Tärkeimpien joukossa ovat kuitenkin Waltarin 'Turms kuolematon', Esquivelin 'Pöytään ja vuoteeseen', Garcia Marguezin 'Sadan vuoden yksinäisyys', Tolkienin 'Taru' ja vielä Robin Hobbin 'Liveship traders'-trilogia. Oikeastaan Hobbin kaikki kirjat ovat erinomaisia, mutta tämä on se itselleni tärkein. Hobbin Megan Lindholm-nimellä kirjoittama 'Alien Earth' oli myös vaikuttava lukukokemus.
Kävin eilen pienimmän kanssa elokuvissa katsomassa Räyhä-Ralfin, joka oli ihan hauska leffa. Sen alussa näytettiin Disneyn mustavalkoinen käsinpiirretty lyhytfilmi 'Paperman', joka oli aivan mahtava.
Loppuun vielä vähän leffamusaa :P ja takaisin sohvalle loikoilemaan.