Koska olin hikinen ja
Tässä vaiheessa kaksi poikaa tulikin jo kotiin lisättynä keskimmäisen kaverilla. Hänet ja sisaruksensa olemme tunteneet tarhasta asti, oikein mukavia ihmisiä
Leffan päätyttyä avasin luurini ja huomasin, että keskimmäinen oli koettanut soittaa. Soitin takaisin ja tuo oli unohtanut avaimet kotiin sillä seurauksella, että joutui odottamaan kaksi tuntia pihalla. Mies nimittäin lähti esikoisen kanssa tyhjäämään isänsä kämppää ja he tulivat kotiin noin viisi minuuttia ennen meitä. No, loppu hyvin kaikki hyvin..
Muihin asioihin. Miehen täti oli ollut yhteyksissä miehen velipuolten ja melkein-veljen kanssa, syynä heidän näkymättömyyteensä hautajaisissa oli kuulemma se, ettää pelkäsivät 'jos joku sanoo jotain'. Että niinku mitä? Olimme aivan ällikällä lyötyjä. Huhhuh.. on aivopestyä porukkaa (velipuolten sisar on todellakin lohikäärme).
Toinen asia, josta on pitänyt kertoa, on esikoisen pääsy CERN-kurssille eli fysiikkaa, jota tuo rakastaa. Ylimääräinen fysiikan kurssi, jossa on luentoja ja ensi keväänä tutustutaan viikon ajan CERN-laboratorioihin Sveitsissä. Viime kuussa piti vääntää hakemus ja ensin esikoinen ei päässyt, koska unohti sanoa jatkavansa fysiikanopintoja lukion jälkeen, mutta nyt oli saatu ilmeisesti lisää opettajia ja hänkin oli päässyt. Tosi kiva juttu minun mielestäni :)
Kolmas asia.. Sain kutsun Allergiasairaalan keuhkopolille tutkimuksiin. Ok, ei siinä mitään. Ensimmäinen on kesäkuun 10s päivä, joka sekin on ihan hyvä, mutta toinen on sitten heinäkuun alussa.. Tietysti ajan siirtäminen varmaankin onnistuu, mutta se pitäisi soittaa arkisin klo 9-11 välisenä aikana. Pitää laittaa hälytys, että muistan.
Nyt Hyveli yöteli. Minä lähden Höyhensaarille. Allaoleva traileri sisältää myös hurmaavan Richardin :)