Sudelle mielenpiristykseksi Fingerpori, joka sattui vastaan.
Yritän tässä totutella outoon näppikseen. Sirius nukkui päiväunensa esikoisen farkuissa tänään, lähetin kuvan WAssa lapselle inttiin.
Eilen kävin töissä kokouksessa ja sen jälkeen tapasin erään ystävän lounaalla samalla onnistuen tekemään miehelle oharit. Olimme jossain vaiheessa sopineet, että jos hän menee töihin, niin soitan kokouksen jälkeen lounassuunnitelmista ja kuinka ollakaan unohdin ihan täysin. Vähän harmitti, molempia.
Eräs Richard-fandomin pitkäaikainen ihana ihminen kerää joka viikko eräänlaisen uutispläjäyksen kys. henkilöstä ja jakaa linkit blogissaan. Tämän viikon 'kansikuva' Twitterissä on varsin kuolattava, en pysty katsomaan sitä kyllikseni ja samalla saan siitä liikaakin feelsejä. En tiedä tajuaako tätä kukaan muu kuin toinen fani. Katsoessani kuvaa ajattelin, että siinä voisi hyvin olla Salien John (todella yllättävää eikö, koska erääseen Richardin hahmoon olen perustanut hänet).
Annoin blogin osoitteen eräälle työkaverille, joka seurasi aiempaa blogiani ja olemme fasekavereita. Hän sanoi, ettei ymmärrä miten teen koko ajan kaikenlaista ja on fasessa ihmetellyt, miten ehdin. samaa muistaakseni rakas Pastori ihmetteli joskus ja itse ihmettelen sitä, että mistä kummasta tällaiset käsitykset ovat saaneet alkunsa. Minähän lähinnä istun kotona :D
Loppuun hiukan hupaisaa Musaa Flight of the Conchordsilta. Viimeksi Jermaine esiintyi 'Legion'-sarjassa ja Brethän on Hobitissa ja Tarussa tehnyt vissiinkin isoimmat roolinsa :D