Hellurei taas. Eilen en jaksanut kirjoittaa yhtään mitään, sillä kissa harrasti yöllä riekkumista ja istui puussa, joten yöunet jäivät vähiin edellisyönä. Viime yönä nukuimmekin kaikki oikein hyvin, jopa katti oli hiljaa.
Työpäivä kului eilen silmät ristissä ja kalenteria päivitellen. Kyllä on kokouslihakset tiukilla keväällä.. Sain tehtyä ihan oikeita hommiakin, samoin kuin tänään, kumma kyllä.
Kalenterinmetsästysretkellä
Tänään soitin puoli kahdelta kotiin pienimmälle, että mitä kuuluu ja herätin sen :O Syynä hänelläkin edellisyön kissa-show sekä sen lisäksi keskimmäinen, joka oli pelannut poikien huoneen koneella puoli kahteen asti yöllä. (Sanoin pari valittua sanaa keskimmäiselle tästä.)
Keskimmäinen soitti ja kysyi, voiko tyttöystävä tulla kylään ja sanoin, että tottakai voi. Oli paikalla vielä, kun tulin töistä ja saatoin antaa joulun aikaan neulomani pipon ja lapaset hänelle. Oli kovin tyytyväinen :)
Enemmän farkunsiniset kuin kuvassa näyttää
Nyt menen kiusaamaan kissaa, jotta se nukkuisi yöllä eikä kukkuisi kuusessa.
Rontti
Sattuneesta syystä pakko laittaa vanha biisi.
P.S. Olin aikonut varata ajan hammastarkastukseen. Nyt yhtä yläposkihammasta särkee ja se on kylmänarka. Kiva, että perikunta sai veronpalautuksia ja että on komea hammaslääkäri :P Pitänee huomenna soitella sinne.
Jeps.. hivenen lagaa mun ajatukset. Kunhan tee jäähtyy ja saan sen kitaani, niin kellistyn petiin. Juuri sen aikaa voin päivitellä :)
Mietin, mitä eilen tapahtui.. Menin töihin, iloitsin uudesta työpöydästä, pohdimme prosessikaavioita ja mies toi isänsä tavaroita, jotka olin luvannut eteenpäin työkavereille. Ollaan päästy aika mukavasti kamoista eroon, mutta vielä on joitain.. Kai ne saa Konttiin tai johonkin tungettua.
Eilen kävi eräs asiakas, joka sai meidät nauramaan. Hän kertoi, että 'Bulgarian romanit' olivat varastaneet hänen fillarinsa ja hän meni Kamppiin katsomaan, jos löytäisi sen heiltä myynnistä. No, ei löytynyt sitä, mutta joku toinen pyörä ja hän oli sanonut ottavansa sen koeajoon ja ajeli sitten meille ja aikoi ajella fillarin poliisiasemalle illempana. Minusta erinomaista 'kansalaistottelemattomuutta', ehdottomasti hyvä toimintatapa :P
Otin parit kuvat töipaikan seinistä.. Rappaukset irtoilevat vähän joka kerroksessa. Kuulin myös, että pukuhuoneissa (jumppa-) on selkeät rajat näkyvissä. Jei. Aamupäivällä juttelin hetken aikaa aulan ilmoitustaulun läheisyydessä yhden ihmisen kanssa ja ääni hävisi melkein kokonaan ja kurkkuun sattuu vieläkin.
Aulan seinä
Rappusseinä 1 krs
2 krs ilmoitustaulun alta
Rappusseinä 2-3-krs
Tänään kävin työkaverien (myös työpaikkasuhteeni) kanssa Pelastuslaitoksella syömässä, olikin tosi hyvä ruoka.. Söin ihan liikaa :P Toisaalta se ei haitannut, koska sillä oli selvittävä iltaan asti. Tein nimittäin tänään varsinaisen kotiseutumatkan Jorvin sairaalaan. En ole koko ikänäni (~45v) sinne jalallani astunut ja nyt sitten oli pakko. Kävin siis tervehtimässä plastiikkakirurgia tissioperaation tiimoilta. Olihan melkoinen etsintäretki, kun koko pulju on remontissa, mutta katselin kuukkelin street viewsta vähän osviittaa jo edeltäkäsin.
Lääkäri oli nuori mies ja aivan järkyttävä 'kaappi', siis oikeasti ladonovet jää kakkoseksi. Oli siellä myös tosi mukava nuori sairaanhoitajanainenkin ja olin huoneessa ehkä max. kymmenen minsaa. Lopputuloksena olen nyt sitten jonossa, jossa kestää noin kuusi kuukautta. Saa nähdä, mutta joka tapauksessa pyörät pyörii. Päästyäni lääkärin pakeilta itkin hetken (onneksi) tyhjässä käytävässä, koska olin niin helpottunut, että vihdoinkin a) uskalsin ruveta tähän ja b) mut otettiin todesta. Joskus tuntuu, että toisten ihmisten (ei-lääkärien) mielestä moinen leikkaus olisi ihan turha juttu. Ja nyt korostan, että mies on koko ajan kannustanut ja sanoi nytkin, että hieno juttu.
Joka tapauksessa nyt sitten odottelen kutsua mammografiaan ja muihin kivoihin tyttöjuttuihin! Iih!! (Toivon vain, ettei tule sähkökatkoa juuri kun olen kiinni laitteessa, kuten röntgenhoitajakaverilleni oli käynyt asiakkaan kanssa.. :P)
Loppuun vielä kuva pion(e)ista, jotka ostimme maitokaupasta. Halusin ne omiksi valmistumiskukikseni :)
Mietiskelen tässä oliko tänään perjantai kolmastoista päivä, mutta eipä taida olla. Vaikka hyvin voisi.
Ensinnäkin Sysi on sairas. En tiedä onko kyseessä ihan vain flunssa tai karvapallo, mutta kissa ei syö. Eilen illalla se ei syönyt edes katkarapuja kuin ihan muutaman. Tosin tänään söi hiukan, kun pienin houkutteli sitä ja istui sitten vieressä harjaamassa kun toinen söi. Sen jälkeen kissa kävi vessassakin onneksi. Se ei myöskään välittänyt pölynimurista juuri ollenkaan, kun imuroin sen vieressä. Yleensä juoksee häntä suorana karkuun vähintään toiseen kerrokseen.
Toisekseen minulla on julmettu migreeni. Söin taas D-vitamiineja maksimimäärät enkä saisi sitä tehdä. Mitäpä siitä, jos luut hajoavat. Migreenin vuoksi kirjoittamisvauhti on hieman hiipunut, olen saanut nyt seitsemäsäs tunnissa vasta kolmisen sivua tekstiä valmiiksi. Onneksi palautuspäivä on vasta maanataina.
Äitini soitteli sairaalasta, hän on siellä nyt sitten viikonlopun yli seurattavana kun sydän vähän reistailee. Eli aina liikkellelähtiessä on tuntunut vasemmalla puolella kivuliaasti, mutta vasta pari viikkoa, että nou hätä. Enpä nyt sitten huolehdi..
Laitoin ruokaa ja iskin jäiset kanankoivet riisin päälle lasiseen vuokaan ja uuniin. Hetken päästä tiskikoneen kimpussa ollut keskimmäinen sanoo, että vuoka taisi haljeta kun vedet valuvat uunin pohjalle. Onneksi tässä vaiheessa mies oli jo kotona, sillä minä en enää jaksanut vaan aloin itkeä. Mies kuivasi uunin ja laittoi uuden ruoan, onneksi koivet oli sentään pelastettavissa. Riisin vaihdoimme uusiin kaiken varalta.
Pienin käväisi kaverisynttäreillä Hoplopissa ja sain hetken kirjoitusrauhan, kunnes tuo palasi ihan märkäpäänä kun oli riekkunut niin kovasti.
Menen lukemaan Soturikissoja pienimmälle, jos sitten vielä hetken jaksaisi kirjoitella (jos silmät toimii).
Olipa ihan turha työpäivä. Ensin istuin pari tuntia tyhy-kokouksessa palelemassa. Sen voin sanoa, että elämme mielenkiintoisia aikoja Puljussa.
Kävin lounaalla työpaikkasuhteen kanssa ja meillä oli oikein mukavaa. Juttelimme parista tutkimuksesta, jotka sivusivat sekä informaatiotutkimusta että kirjallisuutta ja kulttuuria. Paluumatkalla katselin Pelastuslaitoksen ruusuja, jotka kukkivat täyttä päätä. Olivat kauniita. Pari vuotta sitten ne kukkivat vielä Itsenäisyyspäiväviikolla. Saa nähdä kauanko kestävät tänä syksynä.
Iltapäivällä hoitelin kaikki viisi lehteä, jotka olivat tulleet eilen ja tänään. Onneksi tämän illan luento oli peruttu, joten pääsin kotiin vähän aiemmin kuin olin ennakoinut.
Terapian tarpeessa varmasti olisi monikin, mutta harva kai sinne loppujen lopuksi menee. Itse tunnen yhden ihmisen, joka kävi terapiassa omasta halustaan. Tosin toinen tuttavani meni pahan kolarin jälkeen hieman autettuna. Mutta pääsääntöisesti en tunne montakaan terapoitua henkilöä 'IRL'.
Sen sijaan minusta on alkanut tuntua, että saatan kohta itse kaivata terapiaa. Sitä varten minulla on kylläkin se kaikkein vanhin blogini, joka on suurelta ylesöltä suljettu. Sinne aikoinaan kaadoin kaiken mahdollisen ja se auttoikin, nyt pohdin pitäisikö jälleen ottaa sama metodi käyttöön.
Näin nimittäin eilen tämän* kuvasarjan surffaillessani fandomissa. Tänään pohdiskelin sitä kävellessäni metrolle ja tajusin, että jos koskaan pääsisin tuolle etäisyydelle Deanosta itkisin silmät päästäni vain siksi, että hän olisi siinä elävänä. En tiedä tajuaako tätä kukaan muu kuin eräs ystäväni, joka on eri fandomissa. Hänkin ymmärsi asian vasta viime viikolla (ja pyysi minulta anteeksi aiempaa ymmärtämättömyyttään).
Tiedän, ettei tämä ehkä ole teistä aivan yhtä kiinnostavaa kuin minusta, mutta älkää nyrjäyttäkö silmiänne pyöritellessänne niitä. Kyllä tämä tästä. Joskus. Ehkä parin joulun päästä... (kun Deanon esittämä kääpiö kuolee :/ ). Ööh.. siis joo. Toivon totisesti, että Sir Peter keksii jonkin muun ratkaisun.
*Linkki johtaa meikäläisen Tumblr-sivulle. Saa käydä. Kannattaa valita sivusta 'archive' jos haluaa nähdä enemmän.
Iltatervehdys. Pitäisi vielä hetki pysytellä hereillä, jotta saan pyykit koneesta narulle. Keskimmäinen sammui jo, melkein aulan lattialle nukahti ja pieninkin alkaa olla kypsää kauraa.
Tällä kertaa nukuin koneessa sen verran hyvin, etten ethinyt katsoa kuin puolitoista elokuvaa ennen Lontoota. Toinen oli 'Piin elämä', joka oli hieno mutta saattaa olla hankala jos ei ole lukenut kirjaa. Se puolikas oli 'Silver linings playbook', joka vaikutti mielenkiintoiselta. Alun perin olin hieman epäluuloinen sen suhteen.
Kone kuuluu linkoavan, joten kohta pääsen sänkyyn minäkin. Ehkä.
EDIT
Joku saattaa huomata tuossa sivussa uuden aforismi'laatikon'. Ei ollut muutakaan tekemistä. Saa tutkailla jos haluaa.
En useinkaan huomaa ihmisten kauneutta tai rumuutta, minulle riittää kun on suunnilleen puhdas ja käyttäytyy hyvin. Hieman joskus saattaa säälittää paha aknetapaus. Sen sijaan minua inhottavat useinkin lävistykset. Ne useimmiten pilaavat muuten siedettävän ulkonäön aivan totaalisesti. Lisäksi kun ihminen joskus kasvaa ulos lävistysvillityksestään, saattaa niistä jäädä rumat arvet. Itselläni on sen verran muheva arpeutumistaipumus, etten moista ottaisi.
Viime kesänä tukussa istui kassalla nuori nainen, jonka hymykuopissa oli lävistykset. Sen verran elämäänsä kyllästyneeltä tuo vaikutti, että oli ihan tipalla, etten kysynyt josko hän hymyilee pujottamalla langat lävistyskoruista ja vetämällä langanpäistä. Onneksi sain hillittyä itseni, olisin luultavasti saanut nitojasta otsikkoon.
Tämän purkauksen aiheutti seikkailuni blogistanian nuoremman ikäluokan blogeissa. Kaikkea voi tällainen keski-ikäinen täti-ihminen ihmetellä.
Muistan lisäksi erään ystäväni miehen joutuneen varsin arkaan tilanteeseen kielilävistyksen vuoksi välilaskulla Pakistanissa, kun koko matkustajiston piti kulkea metallinpaljastimen läpi. Hänet oli loppujen lopuksi viety pieneen koppiin ja käsketty polvilleen teloitusasentoon, 20 kalashnikovia sojottamassa kohti päätä. Onneksi kaveri sai sitten jotenkin selvitettyä kieli ulkona suusta roikkuen, että lävistyshän se vain piipittää... Paluumatkan lävistyskoru teki matkalaukussa eikä enää sen jälkeen palannut alkuperäiseen paikkaansa.
Mielestäni vuorokaudessa on aivan liian vähän tunteja. Siihen nähden, mitä kaikkea pitäisi ehtiä tehdä nukkumisen ja muun pakollisen homman lisäksi tunteja uupuu aika monta.
Yksi pahimmista aikasyöpöistä on työssäkäynti! Ja toinen siihen liittyvä matkustelu pitkin ja poikin pääkaupunkiseutua. Törkeää.
En puhu nyt bloggaamisesta mitään, vaikka tuskaahan se tämäkin on. Puhun fanifiktioista. Jossain aiemmin mainitsin lukevani moista soopaa.. eh. No joo, mutta kirjoitan sitä myös itse. *suojautuu sateenvarjon alle*
Tuska on nyt sellainen, että sain vihdoin puserrettuani yhden tuotoksen julki nettiin. Nyt alkaakin sitten se pahin osuus eli kommenttien odottaminen. Tekisi mieli purra kynsiä, mutta en viitsi kun jo yli 20 vuotta sitten pääsin siitä pahasta tavasta eroon.
Ensimmäisen ficin julkaisu oli jotain hirveää. Siksi mietinkin, millaista olisi julkaista jotain lukukelpoisempaa ihan perinteisessä kirja-muodossa. En varmaankaan nukkuisi muutamaan kuukauteen.
Vielä kun lisään, että en ollut mikään haka ainekirjoituksessa..
Väsyttää vielä enemmän kuin eilen. En saanut yöllä unta ennen kuin puoli kolmelta, koska jalkaa särki aivan hirveästi. Aamulla oli aikainen herätys keskimmäisen koulupäivän vuoksi, onneksi mies meni sinne. Noustava oli kumminkin.
Mieheni on kyseinen olento. Olen nyt ainakin tiistaista asti puhunut, että joudun perjantaina olemaan iltakuuteen töissä, kun se työkaverini (joka osaa mm. kirjoittaa) on sairaalassa.
No ensin mies ihmetteli, pitääkö hänen ottaa pienin mukaan tukkuun hakemaan lauantain koulupäivän tarjoiluja. Ei tarvitse, saavat isoveljet nyt tämän kerran vahtia sen puolituntisen.
Äsken sitten seuraava ihmetys, enkö minä tulekaan ennen viittä töistä kun piti käydä niitä keittiön tasoja hakemassa Bauhaussista. No EN! Edelleenkään!
