Laskiaispulla osa II

Nautin äsken todella hyvän kaupan laskiaispullan, joka suupala oli makoisa. Koska on tiistai ja tiistaikirous iski, olin varma siitä, että olin ottanut sekä hilloversiot että manteli. Kuitenkin kotona kassissa jökötti kaksi mantelipullapakettia.

Tiistaiaamun tunnelmat

Mutta eipä se meitä haitannut, pienimmän kanssa lisäsimme pullaan mansikkahilloa ja kyllä olikin oikein super-laskiaispulla. Kyllä nyt kelpaa :)

Nam <3

Tiistain oikea karva

Muutama vuosi meni siinä, että tiistait esittivät olevansa pääsääntöisesti ihan yhtä mukavia päiviä kuin kaikki muutkin viikonpäivät, mutta tänään se iski taas.

Aamulla ensitöikseni kopioin tapahtumatiedotetta sata kappaletta, kun kopiokone oli kerrankin vapaa ja niitä nyt menee tähän aikaan vuodesta. Iltapäivällä kuulimme, että yksi päivystäjä onkin kaikki syksyn tiistai-illat muualla.

Tästäkin oli varmistettu viimeksi pari viikkoa sitten, että kaikki ajat sopivat niille, jotka listassa olivat ja juu kyllä kyllä. Tämä päivystäjä ei ole nyt syyllinen, vaan sormi osoittaa vastuuhenkilöön, jonka olisi pitänyt ilmoittaa asiasta meillekin. Hän muisti sen tänään. Jee.

Pääsen mustaamaan sadasta tapahtumatiedotteesta tiistain iltapäivystyksen yli. Yksi kanta-asiakas kävi jo märisemässä ja pohdimem voisiko hänet osoittaa tämän vastuuhenkilön työhuoneeseen. On nimittäin meidän ainoa todella v***umainen asiakas, joka yllättäen on tosi kiltti tälle tiistai-illan ihmiselle :)

Illan kunniaksi olemme myös etsineet nuorimmaisen enkunvihkoa, joka on kadonnut mystisesti. Eilen se vielä pyöri täällä.

Että sellaista. Normaalit tiistait ovat palanneet.

T niinkuin tiistai

Tiistai tuuliselta tuntuu. Tieto tuskan tuottaa, toivoisin turman tapaavan tuottajan. Taas tapaan toverin, tuijotamme tähtiä Tennarissa. Tiistai.. tavallisista tavallisin, tavanomaisin.

Minut haastettiin feissarissa tekemään jokaisesta viikonpäivästä runoelma kys. päivän alkukirjaimella. Aloitin tänään, tulos kuvastaa koko päivän tunnelmia.

Miehen velipuolet olivat ilmoittaneet haluavansa osingoille miehen aiemmasta asunnosta, koska se oli muka ennakkoperintöä. Valitettavaa heidän kannalataan on se, että mies osti isänsä ulos lapsuudenkodistaan ihan laillisesti ennen kuin isänsä meni uusiin naimisiin ja muutti pois kotoa. Olen ikävä ihminen ja nautin nyt hetken siitä, että he eivät saa meiltä sen suhteen penniäkään. *piehtaroi hetken nautinnossa*

Kävin töiden jälkeen ystäväni Kristiinan kanssa elokuvissa, koska oli Finnkinon superpäivä. Kävimme katsomassa 'Second Best Exotic Marigold Hotel'in, joka oli ihan hupaisa sähellys. Parasta siinä olivat ihanat näyttelijät; Maggie Smith, Judi Dench ja Bill Nighy (ihanaihana mies).  Ainiin, olihan siinä Richard Gerekin.. voivoi..

Ilta on kulunut levyjä kuunnellessa, sillä esikoinen innostui käymään lävitse sinkkukokoelmaa. Meillä on aika mukavasti vanhoja singlejä, sillä appiukon ystävä huolsi huoltoasemien jukeboxeja ja antoi vanhat levyt miehen perheelle. Sieltä löytyy vaikka mitä hauskaa :)

Aivan helkkarin outo tiistai

Pitää varmaan maalata mustaan puuhun valkoinen pilkku tai jotain, sillä tämä tiistai on ollut aika kelvollinen. Jos muut tiistait ottaisivat tästä oppia, voisin jopa ehkä antaa niille anteeksi ja alkaa suhtautumaan hiukan paremmin niihin.

Töissä oli mukavaa, asiat sujuivat ja yleisesti oli oikein hyvä päivä. Tulin kotiin ja pojat olivat juuri paistamassa vohveleita! Olivat oikein hyviä, maistoin pienen palasen. Pienin lähti läheiseen leikkipuistoon kavereidensa kanssa ja viihtyi siellä pari tuntia, kunnes tuli pimeämpää.

Huvikseni vilkaisin joko tenttitulokset olisivat tulleet. Olivathan ne! Sain siitä kaameasta bibliometriikasta kakkosen!! Ykkönenkin olisi riittänyt, mutta en yhtään valita! Ihanaaaaaa!! Nyt on jäljellä enää yksi kurssi, joka hoituu kirjoitushommilla ja toukokuussa pitää palauttaa vielä asianatuntijaprofiilin kakkososa. Sitten on kaikki tehty. Jotenkin ihan omituinen olo. (Kunhan nyt pääsen vain läpi siitäkin kurssista..)


Edellämainittujen asioiden lisäksi olen naureskellut tälle artikkelille kyrväytymisestä.  Jotenkin tervehdyttävää tekstiä :)

Kaikkinensa oikein mukava tiistai :)  Jonka jälkeen voinkin sitten kertoa appiukon kuulumisia.

Mies sai tädiltään (siltä, joka hoitaa apen asioita) viestin, että appi aiotaan kotiuttaa. Kolmesti päivässä tulee kotisairaanhoitaja käymään kotona. Mutta mutta.. appi on muistisairas, suomeksi siis aivan kuutamolla, mutta pysyy jaloillaan ja siksi kotiutetaan. Hän ei tarvitse sairaalapaikkaa, koska liikkuu jonkin verran. Me täällä ihmettelemme, että olettaako lääkäri appiukon istuvan/seisovan kotosalla kaiket päivät? Mitä sitten, kun hän lähtee ulos eikä tiedä kuka on ja missä on? Miehen veikkaus isänsä kotona-asumiselle on vajaa kuukausi. Hieman pelottaa. Minun toiveeni on, että jäisi sitten 'karkumatkallaan' edes auton alle tai jotain, niin ettei tarvitsisi asua laitoksessa vuosikausia. Näin täällä 'lottovoitto-maassa' kohdellaan ihmisiä.

Loppuun kissan kehräystä, sen pitäisi rentouttaa.

Tiistaikirous

Aamu alkoi hyvin tiistaimaisesti. Luurin herätys ei halunnut lopettaa, joten pyysin sitä kuolemaan. Silloin se vaikeni.. Raahauduin suihkuun vain todetakseni, että suihku ei menekään kiinni (siinä on ollut ongelmaa viime aikoina). Herätin miehen sulkemaan suihkun, mies onneksi saikin sen hetkessä hoidettua. Itse suunnilleen väänsin itkua, että pitää jättää vesi valumaan koko päiväksi. Hyvä huomen juu.

Onneksi tiistaikirous taisi olla siinä. Töissä meni ihan mukavasti ja sain tehtyä hommia, jotk aon pitänyt tehdä jo jonkin aikaa. Töiden jälkeen kävin lankakaupassa hakemassa yhden napin ja pääsin kotiinkin soitettuani miehen hakemaan minut metrolta samalla reissulla, kun hän vei keskimmäisen partioon.

Niin ja eilen kävin hammaslääkärissä hiotuttamassa kruunua. Pitää seurata, ensi tiistaille on varattu aika jos se vielä häiritsee.

Loppuun vanha piisi.

Tiistai

Aamu alkoi nuottien muovittamisella. Voin kertoa, että kirosin kuin tukkijätkä sillä nuotit eivät halunneet mukautua muovikuoriinsa. Kolme ensimmäistä meni niinsanotusti savolaisen supermiehen mukaan, mutta onneksi seuraavat kolme sentään käyttäytyivät. Ehkä ne pelästyivät.

Lisäsin tämän ihan Paimenelle. Kuvassa siis Vituiksmän.

Ollessani hyllyttämässä vanhempi asiakas kysyi: "Onko teillä täällä mitään muuta kuin kirjoja?" Vastasin, että eipä oikeastaan, muutamia äänikirjoja on ja kielikurssien cd:itä mutta muuten eipä juuri. Sitten sama asiakas tiedusteli elokuvia ja vastasin, että niitäkään meillä ole (meillä on tasan kaksi, toinen lotista ja toinen suojeluskuntajärjestöstä) ja asiakas poistui. Tajusin olevani ihan tyytyväinen tähän asiantilaan. Muistan kuinka riepoi aina tarkistaa joka ikinen levy ja liite ja muu sälä ja kaiken lisäksi vielä suojata ne kaikki.

Kotimatkalla kävin hakemassa uuden iltalukukirjan pienimmälle ja minulle. Valitsin 'Soturikissat 1':n, koska se on aina hieman kiinnostanut minua ja pienin on vielä siinä iässä, että voin lukea melkein mitä vain. Ainakin alku vaikutti ihan hyvältä.

Kotona mies alkoi jossain vaiheessa ihmetellä, kun varaston valot vilkkuivat ja ups piti kummaa ääntä. Pienen salapoliisituokion jälkeen hän totesi, että sähkökaapissa oli syttymässä tulipalo sillä alkuperäisten rakennusaikaisten 'ammattimiesten' jäljiltä pari ruuvia oli melkein irti ja niiden väliin oli muodostumassa valokaari. Onneksi mies on kätevä ja sai sen estettyä. Olisi ollut ihan mukava ylläri uusia koko sähkökaappi yms pikkuvaivat, mitä siitä olisi seurannut.

Luulen loukanneeni erästä ulkosuomalaista henkilöä keskustelupalstalla. Hän ja miehensä asuvat Espanjassa ja etsivät parhaillaan miehen kadonnutta isää, tämä on siis lähtenyt lätkimään ennen pojan syntymää(?) Suomesta, jonne oli paennut äitinsä kanssa Francon hirmuvaltaa nuorena. Tämä naisihminen oli kovasti innoissaan siitä, että ovat vihdoin saaneet miehen isästä virallista tietoa, vaikka muutaman vuoden vanhaa ja kysyin sitten, että olettavatko he tämän etsityn henkilön ilahtuvan heidän soittaessaan ovikelloa? En kysynyt sitä ilkeyttäni vaan ihan uteliaisuudesta, sillä veljeni isä ei halunnut koskaan tavata poikaansa ja joskus mietin sitäkin, syitä ja sensellaisia. Jos olisin tuossa tilanteessa, niin luulen, että odotukseni olisivat aika alamaissa. Kun nimittäin ajattelee, että tällä ihmisellä on ollut kuitenkin rutkasti aikaa ottaa itse yhteyttä poikaansa eikä ole sitä tehnyt.. No, ehkä olen vain tylsä ihminen.

Taidan hetken vielä kirjoittaa opiskelupaperia (niin! Se iski yllättäen. Into nimittäin!) ja sitten kellistyn petiin.

Tiistain kirous

Tiistai iski jälleen. En ymmärrä, miten saatoinkin unohtaa. Varmaankin siksi, että olin kotona.

Lyhyestä virsi kaunis; Pienin tuli koulusta iloisena kuin pieni eläin, koska keskimmäisen kaveri tuli meille kylään ja hän luuli saavansa olla isompien kanssa. Väärä luulo. Tuloksena itkua ja hammastenkiristystä. Josta johtuen minulta irtosi hampaasta kruunu. Siitä takimmaisesta, yksi kaikkein kivuliammista ylipäänsä. Soitin hammaslääkäriin, sain peruutusajan vajaan tunnin päähän. Revin vaatteet niskaan ja lähdin, sanoin lapsille että jossain on ruokaa. Hammaslääkärissä tajusin jättäneeni sen kruunun kotiin... uusi aika huomisillalle. Ravatessani metrolta kotiin pohje kramppasi niin, että melkein itkin (ja itkinkin jossain vaiheessa linkatessani himaan).

Niin, että puhutaanko tiistaista? Ei. Ei puhuta. Se on syvältä ja poikittain.

Menen tästä tunkemaan tippoja silmiini. Ja sitten aion katsoa hetken Ichabod Cranea. Sentään jotain iloa tässäkin päivässä (aamulla katsoin neljä jaksoa Sleepy Hollow'ta).

Iltaa

Tämä tiistai on ollut kiltti tähän asti. Oletan sen pysyvän sellaisena vielä hetken, noin viisi varttia.

Oikeasti halusin sanoa, että olen uskovainen. Silti puolustan tasa-arvoista avioliittolakia, sillä minusta ihminen saa rakastaa ketä haluaa. Ilmeisesti kuitenkin useimpien ihmisten mielestä ei saa, mikä on sääli. Toisaalta tiedän olevani outo uskomusteni kanssa, en millään sovi luterilaisen kirkon katsomuksiin siitä, millainen kunnon uskiksen pitäisi olla. Uskonhan edellisiin elämiin ja muuhun roskaan, kuten enkeleihin. (Tämä on provo jos joku ei tajunnut.) Minua ihan oikeasti hieman ihmetyttää kansaa edustamaan valittujen henkilöiden älynlahjat. Kuulostavat yhtä älykkäiltä kuin erään tuttavani mies, joka käyttäessään vaaleanpunaista kauluspaitaa kulkee selkä seinää vasten. (Tämän olen kuullut hänen vaimonsa suusta ja uskon sen olevan suurimmaksi osaksi totta.) Säälittävää. Vertautuu minusta suoraan muslimien kaapuihin ja niiden käytön perusteluihin (=mies on niin himojensa orja, että naisen tulee pukeutua kaapuun).

Halusin ottaa kuvakaappauksen tästä, koska se on aika ajatuksia herättävä.

Nyt kuitenkin kurkussa on kuppa tai jokin. En ollut saada syötyä, koska aina joskus käy niin, että suun sisäpuoli tulee yliherkäksi ja kutiaa ihan sairaasti kun yritän syödä. Siis muulloinkin, kuin kuppa-aikaan. Ajattelin kirjoittaa hetken, jos onnistun ja siksi luen keskiajan kansainvaelluksista. Nähdään taas.

Loppuhuomautuksena sanottakoon, että en usko puhuvani enempää uskonnosta tai uskomuksistani tässä blogissa ja  vielä korostan, että minulla on myös homoseksuaaleja ystäviä ja sukulaisia, jotka ovat ihania ihmisiä.

Tiistai näyttää kyntensä

Jos joskus haaksirikkoutuisin autiolle saarelle, jossa asuisi kuitenkin villi-ihminen, ristisin hänet Tiistaiksi. (En tosin ymmärrä, miten autiolla saarella voi asua kukaan, sillä sehän on autio, mutta ei mennä nyt siihen. Todetaan vain, että olen blondi.)

Tämäkin tiistai nimittäin päätti loppujen lopuksi olla jostain syvältä ja poikittain. Tyytyväisenä kahlasin kotiin läpi loskan ja sumun vain kuullakseni ulko-ovea avatessani, kuinka keskimmäinen ulvoi. Ajattelin, että kyse ei voi olla siitä onnettomasta valintakokeesta eikä ollutkaan. Tuo oli laskenut partiossa pulkkamäkeä ja vasen ranne oli mennyt mutkalle. Sitä nyt sitten pohdittiin, mies oli juuri tullut kotiin lapsen kanssa. Sanoin, että kamat niskaan ja ensiapuun ja soitettuaan jonnekin auttavaan puhelimeen mies sanoi samat sanat keskimmäiselle. (Olisivat vain voineet kuunnella minua.)

Mies soitti Peijaksesta , jossa oli kuulemma kolmen tunnin jono, joten mies lähti Kampin Terveystaloon. Soitti matkan varrelta minulle, että partion jäsenmaksuhan kattaa tällaiset partiossa tapahtuneet onnettomuudet ja kaivelin sitten netistä, että asia on niin. Sattumalta löysin myös vakuutusnumerot jne. Nyt sitten odotellaan. Röntgen on tietysti jo tähän aikaa kiinni terveystalossakin, mutta kuitenkaan ei ihan kolmea tuntia tarvitse odottaa.

Toinen asia, mikä lievästi nyt kaivelee, on Flickr-kuvienjakopalvelu. En nimittäin pienillä blondiaivoillani ymmärrä, miten saan sen halvatun tilin maksettua ensi vuodelle asti. En myöskään tiedä, olenko jo mahdollisesti maksanut sen tässä klikkaillessani kaikenlaisia namiskoita. Pitää odotella huomiseen ja katsoa, nimittäin en ole ainoa, joka ihmettelee asiaa. Jotain ihme säätöjä on meneillään.

No.. ehkä tässä vielä tänään pääsee nukkumaan. Mahdollisesti. Huokaus.

Yllätys

Tämä tiistai on käyttäytynyt hyvin. Suorastaan erinomaisesti. Todella kummallista.

Tänään olimme koko perheen voimin partiolippukunnan juhlassa. Pienin antoi sudenpentulupauksensa ja keskimmäinen seikkailija-lupauksen. En koskaan muista näitä uusia ikäkausia, sillä totuin vanhoihin aikoinaan. Joka tapauksessa kivaa oli ja partiopaitoja on ostettava jälleen.

Voin myös kertoa, että täytin ja tulostin yhden lomakkeen keskimmäistä varten... Minulla on jonkinasteinen lomakelukutaidottomuus, mutta nyt voisin syyttää ihan väsymystä. Vasta neljäs kerta meni oikein! Ensin kirjoitin keskimmäisen nimeksi oikean etunimen mutta pikkuveljen toiset nimet, toisella kertaa onnistuin väärinkirjoittamaan yhden nimistä mutta vieläkin viimeinen nimi oli pikkuveljen, kolmannella kerralla nimet olivat jo oikein mutta yhden kirjoitusvirheen kera. Ei olekaan hetkeen ollut lomakkeiden täyttäminen yhtä hauskaa. Nauroimme miehen kanssa vedet silmissä.

Huomenna on yläasteen vanhempainilta. Lapsen jatko-opinnoista olisi kyse. Joko se on noin iso?

Loppuun aion hävyttömästi laittaa Uuden-Seelannin lentoyhtiön mainosvideon, jo pelkästään Deanon takia :P

Sanonko mikä?

Sanonko? Tyypillinen tiistai, oikein syvältä sieltä minne ei aurinko paista eikä kuu kumota.

Hetken jo luulin, että tämä tiistai olisi erilainen. Oli ihan mukava päivä töissä ja luennollakin ja vielä ystävä käväisi kahvilla. Mutta sitten jysähti. Voi per***nsuti, kirjaimellisesti. Pienin on onnistunut pyydystämään jostain kihomatoja. Ne ovatkin meille aivan uusi tuttavuus. En kyllä olisi ihan ykkösvaihtoehtona kaivannut niiden tuttavuutta.

Joka paikka kutiaa. Yyh.

(Puoli)tajuton tiistai

Tämäkään tiistai ei osoittaunut muita huonommaksi eli oli perinteisen v*mäinen yksilö. Tänään kärsin jälleen päänsärystä, joka alkoi jo eilen illalla eikä talttunut aamulla edes Salmiakkiaakkosilla ja Rammsteinilla.

Eniveis, tulin kotiin kahden aikoihin koska en enää kertakaikkiaan pystynyt olemaan töissä (oksentamatta) ja talossa vallitsi ihana rauha ja hiljaisuus noin vartin.. Pienin oli mennyt kaverinsa kera leikkipuistoon ja keskimmäinen ei ollut vielä tullut. Joten mitäkö tein? Tietysti yritin ottaa itsestäni ihmismäistä kuvaa rillien kera.

Minulla on ikuvanhat rillit, joita joudun nykyään käyttämään tässä ruudun ääressä. Totesin, että ellen halua istua nenä kiinni ruudussa, on pakko ottaa ne käyttöön. Totesin myös kuvat katsottuani, että olen varsinainen pallopää. Plus että osaan hymyillä varsin kauniisti vaikka v*ttuilisinkin.. savolaisittain sanottuna. (näin meidän kesken sanottuna osaan varsin hyvin savolaista asiakaspalvelua.)

Piti sanoa vielä jotakin, mutta mies tuli häiritsemään ja ajatukseni hauras lanka katkesi. Lähden petiin ihan näillä näppäimillä, jos vaikka tämä pää paranisi joskus.

P.S. Joo sitä, että vihaan vehkeitä, jotka eivät toimi!! *heittää hiiren kissalle*

P. S. 2. Ai se kuva vai? hmm.. no olkoon.

Epätyypillinen tiistai

Tämä tiistai on yllättänyt minut. Minullehan tiitsia on aina ollut se viikonpäivistä ikävin, tylsin ja huono-onnisin. Muistan, että jo kouluajoilta tiistai on ollut suuri inhokkini. Yleensä tiistaihin myös ajoittuvat ikävimmät asiakaskokemukset.

Aamulla menin metroon Kondekasta, kuten nykyisin aina kun ei tarvitse enää kiertää tarhan kautta. Katsoin jo asemalla, että joku hyvin marinoitu mieshenkilö ilmiintyi jonnekin näköpiirin rajamaille. No se miekkonen tietysti istui minun viereeni... Nuoresta asti olen jostain syystä ollut hyvin suosittu vieruskaveri kaikenmaailman tallaajille enkä odottanut nytkään kokevani ainakaan minkäänlaista iloista yllätystä. Kuinka väärärssä olinkaan!

Siinä körötellessämme mieshenkilö kysäisi, mitä mahdan lukea ja vastasin tavaavani erästä nuortenkirjaa. Hän siitä äityi sanomaan lukeneensa muutama vuosi sitten oikein hienon kirjan, ajattelin itsekseni 'varmaan jokin dekkari tms' enkä pahemmin kiinnittänyt huomiota häneen. Hän sanoi unohtaneensa kirjan nimen, mutta se kertoi Lähi-Idästä ja oli sellainen mietiskelevä, pohdiskeleva kirja, päähenkilöllä oli kaikki hyvin mutta päätti lähteä etsimään onneaan silti ja lähti.

Tämä ei kilistänyt meikäläisellä mitään kelloja. Yritän lähinnä välttää Lähi-Idästä kertovia kirjoja, esim. 'Tuhat loistavaa aurinkoa' ei minusta ollut sen kaiken kohun arvoinen mikä siitä nousi, itse silmäilin sen hyllyttäessäni. Yritin kysyä oliko hän varma Lähi-Idästä ja kuinkahan vanha kirja oli yms. muuta kivaa, jolla me asiakaspalvelijat yritämme kalastaa lisää tietoja, mutta herra vain manaili kielenpäällystään. Kalasatamassa hän vihdoin muisti! Juu, se oli 'Alkemisti' olenko kuullut? Kyllä oli upea kirja, ja niin tärkeästä asiasta, miten olla tyytyväinen siihen mitä on eikä haahuilla kaikenmaailman haaveiden perässä. Nähdä se isompi kuva sieltä arjen pienuuden takaa.

Minut olisi voinut kaataa höyhenellä. Tämä ihminen oli todella tajunnut kirjan syvimmän viestin, nähnyt metaforien läpi. Oikeasti hienoa!

Seuraava tiistai-poikkeama ilmiintyi vanhan rouvan muodossa. Hän on asiakkaamme ja käy usein meillä, olen auttanut kuvien siirrossa kamerasta tikulle ja viimeksi hän jo uhkasi tarjota minulle kahvit. Nyt sitten oli pakko mennä niille kahveille, kun olin kerran luvannut. Tosin koska olin yksin päivystämässä pyysin vain kahvin ja kipaisin sitten juomaan sen takaisin tiskin ääreen. Vaihdoimme kuitenkin muutaman sanan hänen kanssaan ja hän oli kiitollinen avusta, asiassa joka minulle on pieni mutta hänelle suuri.

Olen varmaan unohtanut joitain asioita, mutta yksi hieno juttu on se, että esikoinen hankki itse TET-harjoittelupaikan. Lista oli netissä ja siellä oli Luonnontieteen keskusmuseossa mahdollinen yksi paikka. Nalkutin kaksi viikkoa ja vihdoin lapsi soitti sinne ja sai paikan. Aika hienoa kyllä!

Nyt menen iltakahville ja sen jälkeen voisin keskittyä neulomiseen ja lukea yhtä 00Q-ficciä (älkää huolestuko, jos viimeinen asia ei aukene :P).

P. S. se unohtamani asia oli se, että lähtiessäni kotiinpäin tapasin metroasemalla serkkuni, joka myös oli matkalla kotiinsa :)