tiistai 3. helmikuuta 2015

Tiistaikirous

Aamu alkoi hyvin tiistaimaisesti. Luurin herätys ei halunnut lopettaa, joten pyysin sitä kuolemaan. Silloin se vaikeni.. Raahauduin suihkuun vain todetakseni, että suihku ei menekään kiinni (siinä on ollut ongelmaa viime aikoina). Herätin miehen sulkemaan suihkun, mies onneksi saikin sen hetkessä hoidettua. Itse suunnilleen väänsin itkua, että pitää jättää vesi valumaan koko päiväksi. Hyvä huomen juu.

Onneksi tiistaikirous taisi olla siinä. Töissä meni ihan mukavasti ja sain tehtyä hommia, jotk aon pitänyt tehdä jo jonkin aikaa. Töiden jälkeen kävin lankakaupassa hakemassa yhden napin ja pääsin kotiinkin soitettuani miehen hakemaan minut metrolta samalla reissulla, kun hän vei keskimmäisen partioon.

Niin ja eilen kävin hammaslääkärissä hiotuttamassa kruunua. Pitää seurata, ensi tiistaille on varattu aika jos se vielä häiritsee.

Loppuun vanha piisi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)