Taas olemme selviytyneet yhdestä kouluvuodesta, vaikka tiukkaa teki joskus. Minulle nimittäin.. tuntuu, että nuoriso jaksoi paremmin. Esikoinen on saanut ekan lukiovuoden sujuteltua, keskimmäisen lukuaineiden keskiarvo on 9,7 ja kaikkien aineiden 9,4. Pieninkin sai melkein kaikki rastit A ja B-sarakkeisiin ja hyvä niin :)
Olimme lisäksi yksissä valmistujaisjuhlissa ja olikin tosi kivaa. Ihme kyllä sää suosi, mitä nyt tuuli oli aika kalsa ja istuimme kolmisen tuntia ulkona. Kotiin tultumamme keitin teetä sulatellakseni itseni ja tein poppareita pienimmän pyynnöstä ja katselimme uudemman Robocop-elokuvan. Samalla sain sen yhden vauvannutun nappeja vaille valmiiksi.
Tänään isommat pojat lähtivät taas softaamaan ja koskapa ei ollut minkäänlaista muuta tekemistä (esim. opiskelujen suhteen) kellahdin sohvalle kuuntelemaan pyykkikonetta. Mies tuli kotiin ja ihmetteli, olenko sairas kun sohvalla makaan. Itse asiassa vasen käsivarsi on ollut aivan järkyn kipeä koko viikonlopun, luultavasti koska esikoinen tuuletti huonetta, jossa hän nukkuu ja minä olen koneella ja olin siinä vedossa perjantai-iltana ehkä vartin verran.
Nukahdinkin jossain välissä hetkeksi herättyäni ripustelimme miehen kera pyykit ulos. Leivoin raparperipiirakan omista raparpereista ja kun sain sen uuniin, aloin katsella että kohta sataa. Pyykit olivatkin ehtineet kuivahtaa ja saimme ne juuri sisälle, ennen kuin alkoi sadella. Sitäpä sitten jatkuikin, softaajat haettiin kotiin ja tein piirakan seuraksi maapähkinävoi-suklaahippu-kaurakeksejä. En aio edes koettaa kertoa, miten hyviä ne ovat :P
Rapanperipiirakka |
Keksit |