Kummilapsista

ja heidän äideistään olen aikonut jo jonkin aikaa kirjoittaa. Nyt vihdoin muistin aikeeni.

Joulun alla laitoin viestin toisen kummipojan äidille ehdotuksena joululahjasta ja hän vastasi, että idea oli oikein hyvä. Kävin ostamassa lahjan ja sitten jouluaattona olimme aikeissa viedä sen heille, äidin eronjälkeiseen uuteen asuntoon ja viestillä kysein, kuinka ovat kotona. Vastausta ei koskaan tullut, mutta kävimme miehen kanssa aattoajelulla aikeena laittaa lahja postilaatikkoon. No, taloyhtiössä ei ole postilaatikoita ja rappujen ovet on suljettu numerolukolla. Niih.. Vihdoin tammikuun puolivälissä saimme lahjan toimitettua äidin vihdoin vastatessa viestiin (siihen viimeiseen kymmenestä). Silloinkin asunnossa oli valot ja kuului ääniä, mutta kukaan ei tullut avaamaan ovea kelloa soittaessamme. Perin omituista, sanon.

Olisin vienyt lahjan ex-miehelleen, joka on keskimmäisen kummisetä (kuten siis vaimokin), mutta en löytänyt uutta osoitetta enkä viitsinyt soittaa, kun en ollut aivan varma 'kunnosta'.

Voin kertoa, että meitä nyppi. En aio vaivautua hankkimaan 13-vuotislahjaa, vaikka lapsen synttärit ovat kolme viikkoa meidän nuorimmaisen jälkeen. Muutenkin olen hieman ollut ihmeissäni, ettei meitä ole kutsuttu synttäreille kuin viimeksi ehkä kymmenisen vuotta sitten. En edes tideä, ovatko lapsen toiset kummit olleet tekemisissä. Joka joulu olemme kyllä toimittaneet lahjan, jopa sellaisia joita olin aikonut omalle mutta hätäpäissäni sitten antanut kummipojalle. Minusta on surullista, ettei äiti ilmeisesti halua olla yhteyksissä enkä usko, että se johtuu erostakaan, sillä Elojuhliin hän on välillä tullut.

Sitten se toinen kummilapsi äiteineen... Oli aika, jolloin näimme melko paljon enemmän, jopa ehkä kerran kuukaudessa. Kummipoika kasvoi eikä äiti osaa asettaa rajoja. Siinäpä se lyhyt ja kaunis virsi. Joskus olimme ajatelleet, että olisi kiva vaikka matkustella yhdessä, mutta olemme todenneet miehen kanssa, ettei onnistu. Meillä on niin erilaiset kasvatuskäsitykset, että on turha edes yrittää. Minun (meidän) mielestä on esimerkiksi ihan hyvä, että lapsi näkee, kun vanhempi hermostuu. (Tämä ihan pienenä vihjeenä.)

No, tilanteet muuttuvat ja elämä vie.

Asiasta kukkaruukkuun, huomasin Timo-sedän lopettaneen bloginsa. Tietääkö joku, onko hänellä toinen blogi tms? Jäi kissakuvia ikävä.

Lataus

Jumppakorttiin on ladattu seuraavat 10 kertaa, jotka pitää käyttää kahden vuoden kuluessa. Ehkä nyt saan sen käytettyä hiukan aikaisemmin kuin viimeisen 6kk aikana, jos kukaan ei kuole. Nimittäin silloin kaksi vuotta sitten, kun hankin tuon ekan 10n kerran kortin helmikuussa, äiti kuoli maaliskuussa. Ei paljon jumpauttanut ja sen kesänhän ajoin fillarilla ihan riittävästi.

Töissä jumituin lukemaan  Havaijille muuttaneen suomalaisnaisen blogia. He (koko perhe) muuttivat Big Islandille heinäkuussa. Tuli aivan kauhea hinku päästä taas sinne kauas, siellä sielu lepää ja lämpö hivelee jäseniä.

Nyt illalla luin fasesta, että eräs entinen luokkakaveri aikoo osallistua ensi syksynä Sveitsin Alpeilla johonkin 90km:n polkujuoksuun, naisten sarjassa oli neljä osallistujaa kun katsoin listaa. Siinä on oikeasti kova mimmi. Aloitti juoksuharrastuksen oikeasti pari vuotta sitten ja hurahti täysin maasto- ja polkujuoksuun ja on käynyt niissä kisoissa juoksemassa mm Ranskan alpeilla. Hän on myös aivan hurjan mukava ihminen, oli jo koulussa vaikkemme olleetkaan mitään sydänystäviä :)

Huomenna pitäisi selviytyä kahdesta kokouksesta. Ensin aamulla on meidän 'alajaoston' johtoryhmän kokous, sitten menen töihin ja iltapäivällä viideltä on JHLn yhdistyksen kokous. Kummastakaan kokouksesta en tunne kuin yhden ihmisen ja jännittää ihan sikana. No, ei kai ne purematta niele.