Marjaanalla oli kivoja kysymyksiä, joihin ajattelin vastata. En nyt jaksa oikein muutakaan tässä.
Oletko käynyt luonnonpuistossa? Missä?
En ole käynyt varsinaisessa luonnonpuistossa, sillä niihin käsittääkseni tarvitsee kirjallisen luvan, mutta olen käynyt monessa kansallispuistossamme. Olen vaeltanut Hetta-Pallasreitin ja ollut isosena Saariselän vaelluskella, jossa kävimme Rajajoosepissa (se vasta oli kaunis paikka!) asti. Lisäksi olen käynyt Nuuksiossa monta kertaa ja Tammisaaressa.
Minkä luonnonvaraisen eläimen olet nähnyt viimeksi?
Oravanperkeleen hyppimässä katolle. Yhden rusakon hätistimme pienimmän kanssa naapurin krookuksista pois pari iltaa sitten.
Hämähäkki lattialla. Mitä teet?
Huudan perheen miesväen apuun. Olen siedättänyt itseäni niin, etten enää kilju kauhusta, mutta vapaaehtoisesti en niihin koske. Eräänä kesäiltana pojat kantoivat alakerran vessasta 16 lukkia pois, ne rakastavat siporexia jostain syystä.
Millaisessa saunassa tykkäät saunoa?
Ihan millaisessa vain. Parhaat löylyt ikinä on olleet savusaunassa (mökillä, osasin lämmittääkin sen) ja omassa puulämmitteisessä.
Mitä muutosta haluaisit kotiisi?
Ylimääräisestä ryönästä pitäisi päästä eroon. Muuten on ihan hyvin.
Uskotko henkiin, ts. kummituksiin?
Uskon etiäisiin ja siihen, että kuolleet käyvät meitä tervehtimässä. Toiset näkevät henget selvemmin, itse en ole koskaan nähnyt. Se ei silti tarkoita, etteikö niitä olisi.
Miten vietät mieluiten vapaa-aikasi?
Lukemalla ja neulomalla.
Mitä katsot mieluiten tv:stä?
Sellaisia sarjoja tai elokuvia, jotka kiinnostavat. Reality tv:tä en jaksa ollenkaan, paskaa saa seurata ilmaiseksikin livenä joka päivä.
Mitä eläimiä sinulla on? Jos ei ole nyt mitään, niin mitä on ollut?
Meillä on 19-vuotias kissavanhus nimeltään Sysi. Aiemmin meillä oli akvaario, mutta se levittyi niin pahasti, ettei sitä saanut enääpuhtaaksi ja siitä oli luovuttava.
Lempielokuvasi?
Paha kysymys.. niin paljon on hienoja elokuvia, mutta ehkä yksi parhaita on Tim Burtonin ohjaama Big Fish.
Mieluisin laulaja tai bändi?
Laulajista Ismo Alangon ääntä jaksan kuunnella aina ja yhtyeistä voisin sanoa vaikka Queen. Siinä on kaikki kohdillaan.
Minä särkylääkepöhnässä ja katti ajattelee vain, että päästäkää mut pois.. |
Illan piisi voisi olla vaikka nyt sitä Alankoa sitten..