Kevät todellakin etenee varsin rattoisasti. Kävin kävelyllä sekä lauantaina että sunnuntaina, lauantaina kävelin siis kotiin Jakomäen kauppareissulta metsäreittiä pitkin ja kengät vähän kastuivat, mutta jäätä ei oikeastaan ollut lainkaan. Sunnuntaina en kuitenkaan viitsinyt mennä metsään Länsimäen puolella, kun märillä kallioilla voi olla liukasta. Eilen otin kuvan pihallemme nousseista krookuksista ja Sirius leikki aurinkokeräintä.
Tauti alkaa olla voitettu toistaiseksi. Olen nyt kaksi viikkoa huuhdellut nenäkannulla ja laittanut kortisonitippoja ja limat on lähteneet suurimmaksi osaksi pois. Ihanaa. Tänään en mennyt vielä vesijuoksemaan aamulla, koska nukuin tosi huonosti, sillä jalat särkivät pahasti sään muutoksen vuoksi. Toisaalta ehtiihän sitä, uimahalli ei häviä.
Työpaikan remontti etenee, nyt meillä on kaikki ikkunat viety pois ja tilalla on styroksia. Eristää kyllä lämmön suht hyvin, mutta ääniä ei. Tuntuu kuin ratikat tulisivat takaoikealta niskaan. Muuten ei meidän päädyssä ole vielä ollut kovin metelöiviä hommia, luultavasti viikon parin päästä alkavat poistaa rappausta sitten täältäkin. Toimiston päädyssä asiakaspalvelu istuu peltorit päässä jo, kuulemma ovat siirtäneet puhelinpalvelun muille pisteille.
Euroviisutkin lähenevät. Olen kuunnellut melkein kaikki ehdokkaat (paitsi Israelia en aio edes yrittää) ja saanut korvamadoksi mm. Norjan piisin. Viron kappale on jännä sikermä ysärityyliä. Muuten olen tutustunut itselleni uuteen (euroviisuihin liittymättömään) ukrainalaiseen metalliyhtyeeseen nimeltä Jinjer, jonka naispuolinen vokalisti laulaa hienosti myös kurkkulaulua.