sanoi jo Kirsi Kunnaksen eukko ja tänään on sitä tullut ihan maahan saakka taas riittävästi. Olin pakotettu laittamaan jopa kumpparit jalkaan töihin lähtiessä ja hyvä olikin, vettä tuli vielä iltapäivälläkin kuin saavista.
Viikonloppu meni ompeluhommissa, teen (taas) kesämekkoa. Sain yläosan valmiiksi, helmaosa ja nappilista puuttuvat vielä. Tänään olen niin väsynyt, etten uskaltanut jatkaa viiden tunnin yöunien voimalla. Olisi voinut tulla sanomista.
Tämän päivän uutisten suhteen täytyy sanoa, että olen yllättynyt. Nimittäin Sipilän päätöksestä hajoittaa hallitus. Olisin odottanut, että Kepu ja Kokkarit olisivat vain hymisseet jotain ympäripyöreää ja ottaneet Pelle Hermannin kumppaneineen mukaan. Elämme kyllä jännittäviä aikoja, se täytyy sanoa.
Nyt menen takaisin sohvalle katsomaan jotain tarpeeksi älytöntä eli juoneltaan helppoa rytistelyä.