Tiistaina lääkärisetä soitteli röntgenkuvien tuloksista ja niiden perusteella käsissä on nyt todettu nivelrikko. Ei tule vanhuus yksin. Toki etsin asiasta hyvän puolen ja totesin ystävälle, että pitänee alkaa vaihtaa neulepuikot neliskanttisiin pyöreiden sijaan.
Kävin ystävän kanssa tiistaina katsomassa "Kirjallisuuspiiri perunankuoripaistoksen ystäville"-elokuvan, joka oli ihan kelvollinen. Toki kirja oli parempi ja elokuva oli hiukan siirappisempi, mutta puvustus oli tehty huolella ja tuli aivan vimma neuloa erilaisia pullovereita ja villatakkeja. Tulispa vain viileämmät kelit, jotta vois neuloa. Muuten ei helle haittaa.
Koska en voi neuloa kuumalla, tein mekon. Eurokankaan kangaspala maksoi 9 € ja siitä tuli tällainen riepu. No ei vaan ihan tyytyväinen olen, varsinkin kun muokkasin kaavaa vielä itse ja lisäsin taskut. Olen alkanut suunnitella tilkkutyön aloittamista. Haluaisin ommella sen käsin, mutta saattaa olla hiukan liian iso kakkupala jopa minulle.
Tänään kävin työ-ystävän luona kahvilla illansuussa, oli mukava vaihtaa kuulumisia. Hän oli ollut Oulussa ja minä lähden viikonloppuna netin ulottumattomiin Keski-Suomeen. Näyttää siltä, että minä ja pienin menemme edeltä kissan kanssa miehen kuskaamina ja esikoinen ja keskimmäinen saapuvat myöhemmin esikoisen ajamana. Mies ei tarvitse autoa, koska on viikolla töissä ja liikkuu julkisilla. Ensimmäinen kerta useampaan vuoteen, kun meillä on oma auto käytössä mökillä.
Esikoinen on edelleen Tokiossa, sinne on luvattu taifuunia lauantaiksi. Huoh.
Edelleen. En vain jaksanut viikonloppuna kirjoitella mitään saati ruveta säätämään valokuvia jotka blogger sitten kääntää sivuttain kuitenkin. Tämäkin tulee olemaan vain tynkäposti.
Olen töissä ja palelen kuin pieni eläin. Ilmastointi huutaa täysillä ja minulla on pitkähihaisen t-paidan ja neuleen lisäksi päällä paksu villatakki, jota säilytän kaapissa juuri siksi, että täällä on kylmä. Yritän miettiä, mitä puen huomenna päälle, koska kävellessä metrolle tulee kuuma ja töissä palelen taas.
Mies on ollut kuumeessa keskiviikosta asti, kuume huitelee 39:n yli ja ali. Kävi tänään uudestaan lääkärissä ja sai sairaslomaa, kuulemma ei ole influenssaa eikä streptokokkia testien mukaan. Minulla on kurkku kipeä. Onneksi tällä viikolla ei ole mitään kokouksia eikä muutakaan, ainoa meno olisi pilates torstaina ja ke-aamuna hammaslääkäri.
Täällä ollaan, taas. Olen ollut nyt eilen ja tänään itsekseni töissä, koska työpari on lomalla. Ihan hyvin on mennyt pienistä ongelmista huolimatta.
Työpaikkaan liittyen ihmettelin eilen, kun kirjastoon tuli joku porukka tutkailemaan tuuletuskanavaa ja kerroin sitten lounaalla asiasta eräille toisille ihmisille. Tässä vaiheessa kuulin, että alakertaan (kirjasto on siis talon kakkoskerroksessa) on tulossa keramiikanpolttouunit ja kiertue oli liittynyt uunien ilmanvaihtosysteemeihin ja esitin vienon toiveen siitä, että uunit olisivat päällä öisin. Entisenä posliininmaalauksen harrastajana kun tiedän, että keramiikkaakin poltettaessa tulee kaikenlaisia mukavia yhdisteitä.
Lisäksi kuulin viime viikolla, että erästä talon kattoa purkavat työmiehet olivat sanoneet purkutyön alkuvaiheessa, etteivät ole missään tavanneet yhtä homeista työmaata. Näin kaupunki säästää.
Muuten olen tutkaillut esimerkiksi keväisiä/kesäisiä salaatti-ideoita sun muuta juhlasyötävää. Lisäksi kokeilin sunnuntaina juhlamekkoa ja sepä menikin kiinni yllättävän helposti eikä näyttänyt yhtään hullummalta.
Nyt menenkin tekemään muutaman vatsalihasliikkeet ja sitten nukkumaan :P
Jep, flunssaa pukkaa. Taas. Tiistaina lähdin yhden maissa kotiin, koska olo huononi ja illalla nousi lämpökin jo yli 37:n. Menin kuitenkin eilen töihin iltavuoroon ja kälvin töissä iltaseiskaan aivastellen railakkaasti suunnilleen vartin välein. Selvisin kuitenkin vihdoin kotiinkin ja tänään nautin vapaapäivästä.
Olen tänään imuroinut koko talon ja kissan sekä pessyt lattiat ja vessat. Kissa ihme kyllä nautti, kun imuroin sen villahousuja. Pesin yhden koneellisen pyykkiäkin ja käsitiskit, keskimmäisellä oli tiskikonevuoro. Iltapäivällä kävimme tukussa, Liiterissä ja Smarketissa, aikaa meni pari tuntia ja hermot kärysivät (erityisesti Lidlin kassajonossa). Miten voi ihmiset olla hitaita!!
Kotiin tultuamme laitoin ruoan uuniin. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä Olivian kanaa ja se onnistui ihan kivasti, en vain viitsinyt leivittää kananpaloja vaan laitoin ne sellaisinaan vuokaan ja smetanakermat päälle. Hyvää oli.
Kuva löytyi FBstä
No.. oli mulla jotain ihan asiaakin oikeastaan. Tai oikeastaan haluan vain kirjoittaa sen ylös, koska vituttaa kuin pientä oravaa jonka käpy on jäässä.
Pari viikkoa sitten menin aamulla puoli yhdeksän maissa, kuten yleensä aamuvuoroaamuina, laittamaan itselleni mukin kahvia työpaikan keittiöön. Siellä oli kaksi ihmistä toimistosta ja huomasin, kun avasin oven, että he olivat varmaan juuri puhuneet minusta. Sellainen 'hupsista'-katse ja pieni naurahdus, tiedätte varmaan. En oikeastaan ajatellut siitä sen enempää, mutta olen pyrkinyt välttämään osumista keittiöön heidän ollessa siellä, koska tuli hiukan ikävä olo (plus että minua on kiusattu sekä koulussa että yhdessä aiemmassa työpaikassa). Jos paikalla on muita tai henkilö on yksin, asia on ihan eri.
Tiistaina menin taas aamulla keittiöön ja kuinka ollakaan he olivat siellä. Kaikki meni ihan hyvin siihen asti, kunnes olin lähdössä. Siinä laittaessani ovea perässäni kiinni, huomasin kuinka he taas katsoivat toisiinsa ja naurahtivat. EN tiedä mikä siinä on, että se satuttaa niin. Olen ajatellut, että jos vielä osun heidän kanssaan yhtäaikaa keittiöön, niin kysyn mikä minussa heitä niin huvittaa. Nyt tietysti kun luen tätä, tulee vainoharhainen olo, mutta kun se on vain se tunne mikä tulee.
No se siitä. Ajattelin ehkä yrittää olla enemmän pois koneelta tänä viikonloppuna. Nyt menen laittamaan vielä pataleivän taikinan porisemaan yöksi.
On ollut omituinen maanantai. Yleisestikin minun maanantaini ovat hyvinkin hyvinkäyttäytyviä verrattuina tiistaihin, jotka ovat useimmiten tempaistu jostain Pelsepuupin alimmista komeroista, mutta tämä maanantai on ollut oikein erityisen mukava.
Lähdin aamulla yhtämatkaa pienimmän keralla, tavan mukaan eroamme omille teillemme ensimmäisessä kadunkulmassa ja siitä hän kävelee takaperin heitellen lentosuukkoja niin kauan kuin olen näkyvissä, samoin nytkin. Käännyin viimeisen vilkutuksen jälkeen ja hänkin kääntyi vihdoin kävelemään oikein päin opinahjoonsa. Siinä pakkasen vuoksi puolijuoksua vetäessäni tajusin eräään sauvakävelijämummon olevan naapurin rouva ja ehdin vain henkäistä Huomenet ennen kuin olin jo ohitse hänestä. Sitten juoksin viimeiset sata metriä metroon, asia jota en koskaan tee, ja ehdin. Enkä edes pahasti hengästynyt.
Vihdoin päästyäni maanpinnalle ja vaihdettuani kaupan tädin kanssa kiihkeimmät kuulumiset tapasin työpaikan nurkalla entisen työkaverin kirjastosta, jossa olin remonttievakossa kuukauden ajan esikoista odottaessani. Vaihdoin pikaisen huomenen ja muutaman sanan hänenkin kanssaan ja marssin kustannuspaikalle, jossa vietin suht rauhallsien työpäivän. Kehitimme työkaverin kanssa parikin uutta suomenkielenkurssia, joiden nimet voisivat olla 'kliffaa hei' ja 'suksi kuuseen', ensimmäinen ohjaisi puhumaan nykysuomea sujuvasti ja jälempi taas olisi enemmän kulttuuria avaava.
Töiden jälkeen menin kolmannen kerran viikon sisään käymään DesignForumissa, sillä sain viime viikolla käytettäväkseni suurehkon rahasumman uskollisesta palveluksestani Kaupungin palveluksessa sen kapeaa leipää jyystäen. Ostokseni (huom! Lokakuun sanalista) käsitti sormuksen, johon iskin silmäni viime viikolla. Oi, se on kaunis (Niisku-neidin äänellä sanottuna). Ja niin kovin minua :) Kuten huomaatte.
Kotiin saavuin vihdoin juuri pienimmän lähtiessä miehen saattamana partiokokoukseen, joka olikin peruttu syysloman vuoksi. Ilta on ollut mahdottoman hyväntuulinen ja postikin toi verohallitukselta terveiset, että olen maksanut ihan liikaa veroja, mutta sehän ei haittaa vaan päinvastoin.
Nyt voisin kellistyä petiin. Mitähän kivaa keksisin tähän loppuun.. ehkä Smithsiä tai Housemartinseja..
P.S. Ehdin sopia lounastärskytkin työpaikkasuhteeni kanssa :D
Äitini on vanhus. Hyväkuntoinen ja mieleltään virkeä vielä yli 80-vuotiaana. Itse hän väittää olevansa vaivainen, vaikka käy usein vesijuoksemassa ja kävelee päivittäin muutaman kilometrin sauvoineen tai ilman.
Myös appiukkoni on vanhus, alle kahdeksankymppinen kahdesti synnyinkodistaan lähteneenä ja sotalapsena eläneenä hänkin on kuitenkin suht hyväkuntoinen. Hieman muistivikaa ynnä muuta pientä alkaa kuitenkin olla ja vanhuus alkaa kääntyä rasittavuuden puolelle.
Aina joskus mietin, kauanko itse olen täällä ja kuinka hyväkuntoisena. Minusta on hassua kun puhutaan työurien pidentämisestä sillä verukkella, että ihmiset elävät pitempään, kun samaan aikaan työikäisistä käsittääkseni suurin osa on erilaisialla työperäisillä sairauslomilla. Vasen käsi ei todellakaan tiedä oikean käden touhuista minkäänlaista harmainta aivastusta.
Loppuun yksi miljoonasta suosikistani. Oi Morrissey :)
