Tuntuu, että olen tänään puhunut sadan ihmisen kanssa kirjavarastosta. Kuulin myös, että aulassa on maali kivasti irtoillut näyttelyvitriinien yläpuolelta ja takaa. Menin katsomaan tätä ihmettä ja otinpa siitä kuvankin. (Sori huono valaistus.) Pitää varmaankin sitten sanoa tuostakin, ellei sitä ole jo ilmoitettu eteenpäin. Vähän sellainen olo, että toiset arvelevat vainoharhaiseksi, mutta toisaalta omahan on terveyteni ja loppuelämäni.
"Pitkän iän salaisuus on se, ettei potkaise tyhjää", sanoo Ylen uutisten haastattelema 105-vuotias Väinökin.
Maali irtoilee tällä tavoin muuallakin talossa |
On myös jännää, että vuoronperään kirjastossa käy erään toisen työpisteen työntekijät valittamassa erityisesti yhdestä kollegasta. Tämä on meillä oppisopimuskoulutettavana, mutta ei tule kenenkään kanssa toimeen, vittuilee sekä asiakkaille että talon väelle. Sanoinkin tänään eräälle ihmiselle, että tuo henkilö on kuin koulukiusaaja: kukaan ei uskalla jutella sille mistään erityisemmästä ettei se vain käytä sitä asiaa myöhemmin aseenaan. Aivan täyttä kiusaamistahan tuokin on.
Olen ihmetellyt ehkä viikon verran oudon kuivaa kohtaa huulessa, kunnes eilen tajusin, että siihen on tulossa yskänrokko/herpes. Edellinen ja ainoa kun iskeytyi sen jälkeen, kun Death Valleyssa aurinko poltti huulet huolimattomuuttani ja lukiessani taas kerran home/sisäilmaoireita huomasin, että listassa oli myös huuliherpes. Jee. Alan olla aika kypsä tähän sairasteluun.
Sentään jotain iloistakin asiaa eli pienimmälle tilaamani yllätyslahja tuli. Hän toivoi joululahjaksi dominopaloja, joista voisi rakentaa ratoja ja kaataa niitä. Jouluksi ne eivät ehtineet, mutta nyt muistin ne, viime viikolla tilasin ja nyt jo ne tulivat! Olisittepa kuulleet sitä iloa :) Keskimmäinenkin testasi dominot ja yhdessä rakentelivat ratoja ja kaatelivat niitä. Onnistunut lahja :)
Dominoita |