Negausta Kikiltä

Istun töissä ja yrittelen keksiä tekemistä vielä puoleksitoista tunniksi, joten nappasin sitten Negauskyselyn Kikiltä. 

1. Milloin lapsena muistat pettyneesi ensimmäisen kerran ja mihin.

Noin neljävuotiaana koin karvaan pettymyksen, kun naapurin kolme vuotta vanhemmalla tytöllä oli leikkikaverina joku muu. Muistan vieläkin, kuinka istuin rappukäytävässä itkemässä.

2. Mikä oli inhokkiruokasi tuolloin?

Luultavasti munuaiset. En ole syönyt niitä sitten 80-luvun alun, jolloin äitini lakkasi niitä valmistamasta. 

3. Entäpä inhokkiruokasi nyt?

No se tilliliha. *puistattelee*

4. Mikä sinusta piti tulla isona?

Ennen kouluikää halusin hierojaksi.

5. No tuliko ja jos ei, niin mikä oli syy?

Rakastuin kirjastoihin.

7. Milloin käytit viimeksi hyväksi jotain toista ihmistä ja miten?

Mihin kutonen hyppäsi? No enivei, lomalla olen käyttänyt hyväkseni erilaisia palveluammatissa toimivia henkilöitä alkaen allaspojista hierojaan.

8. Oletko kieltäytynyt tekemästä jotain vaikka toisaalta mieli tekisi?

Olen. Vähän vaatii harjoittelua, mutta kannattaa loppupeileissä.

9. Ankea päivä, mitä teet?

Luen fanifikkejä ja neulon, surffailen eri paikoissa. Leivon. Kuuntelen Rammsteinia tai Linkin Parkia nupit kaakossa. 

Alla plakaatti osallistumisesta ja yksi ehkä negatiivisimpia piisejä, minkä tiedän (ja samalla huvittavimpia). Sanat ovat Juutuupilinkin 'alla'.

Ja jumpe, en tiedä mitä tein, mutta on oudon näköinen tämä päivitys. En jaksa säätää. Kärsikää.

Terapian tarpeessa

Terapian tarpeessa varmasti olisi monikin, mutta harva kai sinne loppujen lopuksi menee. Itse tunnen yhden ihmisen, joka kävi terapiassa omasta halustaan. Tosin toinen tuttavani meni pahan kolarin jälkeen hieman autettuna. Mutta pääsääntöisesti en tunne montakaan terapoitua henkilöä 'IRL'.

Sen sijaan minusta on alkanut tuntua, että saatan kohta itse kaivata terapiaa. Sitä varten minulla on kylläkin se kaikkein vanhin blogini, joka on suurelta ylesöltä suljettu. Sinne aikoinaan kaadoin kaiken mahdollisen ja se auttoikin, nyt pohdin pitäisikö jälleen ottaa sama metodi käyttöön.

Näin nimittäin eilen tämän* kuvasarjan surffaillessani fandomissa. Tänään pohdiskelin sitä kävellessäni metrolle ja tajusin, että jos koskaan pääsisin tuolle etäisyydelle Deanosta itkisin silmät päästäni vain siksi, että hän olisi siinä elävänä. En tiedä tajuaako tätä kukaan muu kuin eräs ystäväni, joka on eri fandomissa. Hänkin ymmärsi asian vasta viime viikolla (ja pyysi minulta anteeksi aiempaa ymmärtämättömyyttään). 

Tiedän, ettei tämä ehkä ole teistä aivan yhtä kiinnostavaa kuin minusta, mutta älkää nyrjäyttäkö silmiänne pyöritellessänne niitä. Kyllä tämä tästä. Joskus. Ehkä parin joulun päästä... (kun Deanon esittämä kääpiö kuolee :/ ). Ööh.. siis joo. Toivon totisesti, että Sir Peter keksii jonkin muun ratkaisun.

*Linkki johtaa meikäläisen Tumblr-sivulle. Saa käydä. Kannattaa valita sivusta 'archive' jos haluaa nähdä enemmän.