Turhan tavaran markkinat

Kyllä oli väljää Stockalla tänään, vaikka on Hullujen päivien ensimmäinen myyntipäivä. Kun muistaa ne ajat, kun piti tapella mummojen kanssa päästäkseen myyntilaarien ääreen, niin muutos on melkoinen. Eikä siitä ole edes kovin kauan. 

Toki olen plärännyt koko nettisivuston läpi, lähinnä katsoakseni hintatasoa. Jotain ehkä saattaisi tarvita, kuten muutamia lakanoita vanhojen puhkinukuttujen tilalle, mutta enpä tiedä. Jostain Hemtexistä tai Ikeasta saa melko samaa laatua halvemmalla. 

Vakio-ostokseni Hulluilta päiviltä on nippu Finnkinon sarjalippuja, koska ne ovat niin tavattoman halpoja. Enimmäkseen iskee ahdistus kaikesta tavaran määrästä, mikä on esillä. Sama ahdistus iskee välillä kirpputorilla, kun ihmettelee miten helvetin paljon maailmassa on turhaa tavaraa. Turhalla tarkoitan sitä, mikä ei kelpaa enää kellekään. Sellaistakin nimittäin on. 

Tavara-ahdistus iskee myös välillä kotona, vaikka suht hyvin olen saanutkin kaapit järjestykseen. Oma vaatekaappi pitäisi käydä läpi. Kääk. 

Onneksi tänään(kin) voin halia Siriusta ahdistuksen lievittämiseen, sillä tänään vietetään Maailman Eläinten päivää :)

Ahistus

Eilen, juuri ollessani lähdössä töistä, soitti pääluottamusmies ja kyseli, josko voisin mennä yhteen parin henkilön YT-tilaisuuteen ja tietysti sanoin joo. Ikinä en ole moisessa ollut (siis noin pienessä) ja olin lievässä paniikissa. Illalla kielsin itseäni ajattelemasta koko juttua ja yllättäen sainkin nukuttua jopa ihan hyvin sen ansiosta.

Puoliltapäivin vaelsin sitten kohti Roihikkaa ja ilokseni näinkin toisen ammattiyhdistyksen pääluottiksen odottelemassa siellä. Hän on oikein mukava ihminen ja niinpä olin ns. kuunteluoppilaana ja kaikki meni hyvin. Hyvä paniikki olisi mennyt aika lailla hukkaan, jos olisin sellaista kehitellyt yhtään enempää. Yritin kyllä aamusella, mutta sitten päätin etteivät ne muut ainakaan purematta niele.

Lisäksi tilaisuudessa oli yksi ihminen, jota olen nähnyt johtoryhmän ja henkilöstötoimikunnan kokouksissa, joten sekin oli ihan hyvä juttu, vaikka hän onkin työnantajaleirissä.

Olen todennut, että joskus on ihan hyvä mennä kohti pelkojaan ja huomata, ettei niihin kuole (aina) eivätkä ne aina ole ihan niin järkyttävän kamalia kuin olen etukäteen ajatellut.

Pari kuvaa matkan varrelta.

Mielestäni nämä kuvat kuuluvat yhteen

mutta eivät ne nyt halua enää mennä rinnakkain

Lisäksi jouduin eilen illalla yllättäen työillalliselle, kun erään tiimin palkintoillalliselle ilmoittautunut henkilö olikin estynyt osallistumasta. Ihan mukavaa oli, mutta aikaa meni yli kolme tuntia ruuhkan vuoksi. Omalla rahalla en välttämättä olisi vieläkään mennyt Farangiin, vaikka se onkin kuulemma yksi Helsingin parhaista ruokapaikoista Michelintähtineen.

Loppuun vielä yksi suosikkibiisini Ismolta.

Blaah

Eilen kävimme elokuvissa miehen ja pienimmän kera katsomassa Zootopian (tai Zootropoliksen), se oli oikein hauska. Erityisesti laiskiaiset olivat hupaisia :)

Tultuamme kotiin sain oikein perinteisen sunnuntai-angstikohtauksen. Voin sanoa, että melkein itkin ajatuksesta, että taas on pian maanantai ja pitää mennä takaisin tuohon puljuun. En tiedä, miten voikin olla näin tylsää taas. Tai tiedän... Ensi kuun alusta kirjasto siirtyy viestintä- ja tietoyksikköön ja siitä vihjaillaan kaikenlaista ja moni on kysynyt, mitä mieltä olen asiasta ja tiedänkö suunnitelmista. Miten voisin tietää, kun henkilökuntaa ei ole juuri muuten infottu, kuin sanomalla että nyt tulee uusi osasto. Melkein tekisi mieleni mennä valittamaan työuupumusta naapuritaloon.

No, se näkee ken elää. Ei kai tässä sen kummempaa.

Ja maanantaiksi tämä oli melkein siedettävä päivä. Pienin oli kotona flunssan kourissa ja huomenna olisi vihdoin se oikaisu-hammaslääkärikeikka. Saa nähdä meneekö tuo kouluun sen jälkeen.

Alla olevassa videossa on ihanat tiikeritanssijat <3

Maanantaiki

Miten voi aina olla maanantai? Tai ainakin tuntuu siltä. Miten olen ikinä jaksanut tehdä viisipäiväistä työviikkoa? Varsinkin poikien ollessa pieniä. Voi elämä. Pitääkö huolestua, kun odotan leikkauksen jälkeistä kuukauden sairaslomaa kieli pitkällä siksi, ettei tarvitse lähteä kotoa mihinkään?

Pitäisikö oikeasti huolestua? Tosin kun vihdoin vain sitkeästi lähden ovesta ulos (joka arkiaamu), päädyn lopulta sinne, minne oli tarkoituskin. Mutta kun ei kiinnosta. Ja itseni tuntien se ei ole kovin hyvä merkki.

No, huomenna joka tapauksessa keskimmäinen tulee aamulla työkaveriksi, koska on  taksvärkkipäivä.

Loppuun minua pari päivää piinannut korvamato. Yritän vaihtaa sitä johonkin muuhun välillä.

Ahistaa

Harvemmin ahistaa, kun olen melkoinen mestari tunkemaan ikävät tunteet jonnekin syvälle sisimpään, mutta tänään on ahdistanut ihan kunnolla. En halua sitä tässä selittää sen enempää. Katsotaan joskus, ehkä kerron ehkä en. Lähinnä oksettaa ja vituttaa kuin pientä oravaa, jonka käpy on jäässä.

Esikoinen tuli metsästä iloisena kuin peipponen. Kaikki oli mennyt hyvin, mitä nyt luokan toinen tyttö oli telonut jalkansa ja häntä piti vuoron perään kantaa reppuselässä ja tietysti sitten oli pari ylimääräistä rinkaka kannettavana toisilla. Esikoisellakin oli ollut parhaimmillaan kolme rinkkaa yhtäaikaa, mutta silti kuulemma oli ollut kivaa. Tällaista se on näillä nykyajan lapsilla, joille on kaikki tehty valmiiksi eteen. (vai mitä?)

Tässä ahdistuksessani olen saanut luettua puolet Seitsemästä veljeksestä, eli noin kolme ja puoli enää jäljellä... heh joo ja olen saanut myös neulottua, sukasta puuttuu enää kärkikavennukset ja sitten on pari valmis.

Taidan lähteä petiin. Olen niin väsynyt, että luulen unen tulevan vaikka ahdistaisi kuinka helkkaristi.

Tassi

Alkaa olla meikäläisen joulunalsuajan kestävyys koetuksella. Ahistus- ja ketutuskäyrä nousee ja toivon todella, ettei se katkea juuri aattona. Mieluiten ennen tai jälkeen. Tänään oli jo katastrofin ainekset ilmassa.

Selviydyin tästä viimeisestä työpäivästä ihan hyvin, ei tarvitse mennä enää Puljuun ennen kuin Loppiaisen jälistä. Menin suoraan töistä miehen kyydittämänä ja kahden nuoremman kera koulun joulujuhlaan, mies meni tukkuihin esikoisen kera nauttimaan jouluräyhästä. Tänä vuonna enkelit olivat ihan rauhallisia, eivät repeilleet kuten viime jouluna. Muutenkin tunnelma oli aavistuksen vaisuhko, en tiedä miksi.

Kahvipöydässä mies laittoi oman kuppinsa ja kakkulautasensa väärin päin pöydälle. Siis niin, että kahvikuppi oli vasemman käden puolella eikä oikean, kuten kuuluu olla. Oli tipalla, etten tulostanut avioeropapereita samantien. Siihen on syynsä, miksi se kuppi ja tassi ovat niinpäin kattauksessa. NIH!

Loppuun video, jossa kuulemma esiintyy eräs työkaverikin. Pidin viittomista. Neljästä Ruususta en niinkään, Ilkka Alanko ei ole veljensä ;)

TTT: Salarakas nro1 oli vastannut 'työ'meiliini, pohdin puoli päivää lähetänkö sen myös kotipostiin. En lähettänyt, koska se kärähti kovalevylle kokonaisuudessaan. Pitäisiköhän tämä ottaa pois... olkoon.
 (TTT= TäysinTurhaTieto)

Ahdistus

Kalenteri kääntyi sitten tämän vuoden viimeiselle osiolle. Jengi kajahti ja nyt on viritetty joulua koko päivä eri blogeissa ja keskustelupalstalla puhumattakaan feissarista. Minä ahdistun.

Ihan oikeasti pidän joulusta, mutta se on vain yksi päivä vuodesta. Jos ollaan tarkkoja siis. Hieman vähemmällä tarkkuudella noin kolme. En ymmärrä tätä hirveää vouhotusta sen yhden päivän ympärillä. Ihan kuin elämä muuttuisi miksikään sen yhden päivän perustella.

Lapsuuden jouluista en muista kuin sen yhden, kun Joulupukki tuli Postitalolle hirveässä lumituiskussa helikopterilla. Sen sijaan muistan monta myöhempää joulua, joina isäni aloitti ryyppäämisen lopettaakseen sen joskus helmikuun puolivälissä, jos hyvin kävi. Älkää erehtykö, rakastin isääni, mutta hän oli liian kiltti ihminen siihen elämään, jonka sai.

Toki minäkin valmistelen joulua, lähinnä lasten vuoksi. Minulle ja miehelle se on vain vapaapäivä ja olisi joskus mukava lähteä jonnekin, missä ei tarvitsisi tehdä mitään sen eteen. Ensi viikolla kuitenkin laitan piparit poikien kanssa ja aloitan joulukortit. Ruoat ostamme melko valmiina, emme aio asua jouluna keittiössä.

Eniten minua tällä hetkellä ahdistaa joulussa se, että äitini ja appiukkoni tulevat taas aattoa viettämään meille. Lapsimäärämme lisääntyy kahdella kolmevuotiaalla. Haluaisin joskus olla ihan ihan ihan rauhassa jouluna, vaikka nukkua koko päivän ja seuraavankin, jos se olisi se juttu juuri silloin. Tai katsoa kaikki Tarut putkeen yhden päivän aikana.

Sitä piti vain sanoa vielä, että kyllähän mulla elämä itse asiassa mullistui aika hyvinkin 20 vuotta sitten jouluaattona, kun vastasin miehen kosintaan myöntävästi. Olisin vastannut siihen myöntävästi varmaankin milloin tahansa, oli joulu tai juhannus. Mainittakoon tämä poikkeuksena normijouluista (vaikka silloinkin olin aivan kypsä, koska olimme viettäneet aattoa vanhempieni luona). 

Loppuun suosikkijoululauluni.