Yövieras

Aamulla, kun mies oli lähtenyt eikä kello ollut vielä soinut, ihmettelin rapinaa sänkymme päädyn takaa. Sängyn ja seinän välissä on sellainen parinkymmenen sentin rako, jossa kulkee erilaisia jatkojohtoja ja sen päällä oleva hyllyntapainen muodostaa samalla yöpöytätason.

Siinä unenpöpperössä menin ensin eteiseen tarkastamaan Siriuksen olinpaikkaa, mutta en nähnyt kissaa missään, joten menin takaisin makkariin ja laitoin oven kiinni perässäni. Tässä vaiheessa rapina oli siirtynyt makuuhuoneen isoon ikkunaan ja tajusin, että lintu räpisteli siivillään ikkunaa.

Otin tirpan käteeni (sanoin sille, että odotahan nyt) ja avasin ikkunan ja sinne se paineli. Lensi suoraan pensasaitaan eikä edes kiitosta sanonut.

Pyyhin lattialta linnun yölliset jätökset ja nousin ylös herättääkseni nuorimmaisen kouluun. Hän ei ollut uskoa, kun kerroin yövieraasta.

Sirius oli illalla tuonut yhden paistin sisälle ja kuulemma eteinen oli ollut ihan sulkaisa. Miehen kanssa pohdimme, että onko lintuja ollut sittenkin kaksi vai onko toinen vain lentänyt sisälle ja eksynyt meidän huoneeseen. Tosin se on ollut melkoisen tainnoksissa, kun suunnilleen 12 tuntia on mennyt ennen virkoamista.

Olin illalla pienimmän kanssa elokuvissa katsomassa Ocean's 8-leffan, jonka nuorimmainen valitsi ihan itse. En tiedä, tajusiko hän ennen leffaa, että siinä on Richard vai onko hän salaa fani.

Tiistai-iltana tein pitkästä aikaa kaura-omenapaistosta, se olikin aika namia jäätelön kanssa. Pitänee tehdä uudelleenkin, onneksi esikoisen kummi on tulossa kylään lauantaina niin voin tarjota lisää omenaherkkuja.

Luen parhaillaan ehkä kolmatta kertaa Ray Bradburyn novellikokoelmaa 'Illustrated man', viimeksi olen lukenut sen varmaan parikymmentä vuotta sitten. Löysin uudestaan muutaman suosikkitarinani ja osan olin aivan unohtanut. Voin lämpimästi suositella.

Mulla on iskenyt joku kummallinen into/hinku ruveta tekemään nukkekotia itselleni. yritän istua käsieni päällä ja toivon, että hinku menisi ohitse.

Saattaa olla, että olisin poikkeamassa Jyväskylässä joskus syysloman aikoihin, mahtaisiko muita kuin Marjaanaa kiinnostaa tavata? :)

Tervehdys

Vihdoin olemme perillä, itse asiassa jo toista kokonaista päivää.

Saatuamme kamamme ja löydettyämme auton kävimme ruokakaupassa. Vihannesosastolla alkuperäisasukas kysyi, mistä olemme jne ja lopulta hetken juteltuamme päädyimme hänen kanssaan siihen lopputulokseen, että kyllä tärkeintä elämässä ovat muistot ja perheen kanssa vietetty aika.

Äsken toisessa ruokakaupassa kassaneiti halusi kätellä meitä, kun olimme saapuneet niin kaukaa. Ihmiset täällä ovat todella ystävällisiä, ehkä sen vuoksi pidämme paikasta.

Eilen nuorimmainen innostui kokeilemaan pientä lautaa, boogie boardia, ja on nyt innokkaasti hinkumassa mereen. Lainasimme nyt aamusta lomakämpän aurinkovarjoa ja rantatuolia ja täytyy sanoa, että rannalla on minustakin varsin mukavaa.

Rupeamme kohta ruoanlaittopuuhiin. Ulkona on +31 ja riikinkukot naukuvat äänekkäästi (aamuyöstä saakka).

Raunioruntti

Ihan teidän kiusaksenne laitan otsakkeeksi erään pikkulinnun nimen savolaisittain äännettynä. Iisalmenmummini sitä kutsui noin ja nyt Aho romaanissaan. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen pohjoissavon oma sana sievälle pikkulinnulle, joka paremmin tunnetaan nimellä kivitasku.

Tänään lueskelin jälleen Amppareita (netin paras uutissivu, jos ette tiedä) ja sieltä menin jotain kautta lukemaan Metro-lehden kolumnin. Se oli minusta jokseenkin hyvä, vaikken edelleenkään ymmärrä ihmisen viiden perustunteen olevan pelko, suru, viha, ilo ja inho. Melko negatiivista vai? Mutta eniveis piti kertoa anekdootti viime syyslomalta. Olimme Lontoon kaupungissa ja siinä maailman maineikkaimmassa tavaratalossa eli Harrodsilla. Käppäilimme jouluosastolla, sehän on siellä aina paikoillaan ja katselimme mitä löytyy. Pienin katseli lasipalloja ja tietysti tipautti yhden, joka meni tuhannen säleiksi lattialle. Menin hakemaan myyjän ollen melko varma, että pääsen maksamaan tästäkin huvista, mutta myyjä vain lakaisi tyynesti ja hymyillen(!) sälät pois lattialta pienimmän ulvoessa vieressä. Olin hämmentynyt, mutta en nolo saati että olisin hävennyt. Olen nimittäin huomannut, etten nolostu tai häpeä enää juuri mitään. Kaikkein vähiten siitä, jos lapsen kanssa sattuu jotain pöljää.

Tässä töistä ja luennolta saavuttuani pikaisesti vilkaisin uutisotsikoita ja totesin, että onpa onni, etten ole Helsingin Pelastuslaitoksella töissä. Siellä on pitänyt kiirettä. Sörkassa joku jäi metron alle (oli tajuissaan kun viety amppariin :/), joku tippunut mereen Kaivarissa ja asunto palanut Töölössä. Ihan noin kaiken muun kivan lisäksi. Juu, ei käy kateeksi oikeasti. Poikaparat.

Siitä piti vielä mainita, että pienimmällä oli tänään ensi kertaa luokkakaveri  vieraana. Minusta oikein kiva juttu. Kotiin tultuani kysyin pienimmältä, mitä olivat tehneet. Tuo vastasi 'pelasimme shakkia'. Voi elämä.. lapseni eivät todellakaan ole minun. 

Nyt taidan mennä koisimaan. Viime yön viisi tuntia kaipaavat jo seuraa. Loppuun suosikkini Bunny Movies-klipeistä. Arvatkaa vain miksi (vihaan kys. leffaa) :P