Olen päättänyt teatteriasun, lyhentänyt uusien farkkujen lahkeet ja hankkinut Hra Näyttelijälle synttärilahjan. Se kun osuu juuri perjantaille, kun olemme menossa teatteriin ja näytöksen jälkeen takaovelle. Hirvittää. Voi kamala. En ole koskaanikinämilloinkaan kuvitellutkaan, että joskus olisin jonkun maailmanlaajuisesti kuuluisan henkilön kättelyetäisyydellä. Uhuu. Pitänee vain muistaa hengittää. Se voisi olla aika hyvä.
Enivei.. Nyt ennen kuin menen petiin ilahdutan teitä tällä Tom Hiddlestonen jäävesihaasteella. Aivan hurmaava. Samoin kuin hänen englantinsa. Niin kaunista.