torstai 19. syyskuuta 2013

Pimpelipom

En taaskaan muista mitä aioin kirjoittaa, joten kirjoitanpa sitten ihan niitä näitä puuta heinää.

Eilen käväisimme miehen kanssa katsomassa esikoisen opettajaa ja koulua muutenkin ysiluokkien vanhempainillassa. Ennen virallista ohjelmaa paikalle viitsiytyneet vanhemmat tapasivat toisensa ja opettajan kotiluokassa. Juttelimme hetken telttaretkestä, jonne luokka lähti tänään kauas Nuuksion korpimaisemiin ja sitten siirryimme saliin kuuntelemaan virallista osuutta.  Oli ihan mukavaa ja kuten aiemminkin tuntui, että luokkalaisten vanhemmat ovat kovin samanhenkisiä. Saattaa johtua painotetun opetuksen luokastakin. (Huom, lapsi itse halusi tälle luokalle. Kukaan ei pakottanut.)

Tänään olin taas luennolla. Alan oikeasti huolestua, kuinka paljon pidän tästä opiskelusta. Tällä hetkellä ei edes pahemmin huoleta nuo viikonloppuna luettavat Kivetkään saati tentti joskus kuukauden kuluttua. Saa nähdä jatkuuko into ja kuinka kauan. Huomenna aloitan luultavasti niistä seitsemästä seinähullusta.. eikun siis veljeksestä.

Kotona on tänään ollut rauhallista, yksi on poissa ja pienin kävi koululla diskossa katsomassa mikä se on. Esikoinen palautuu kyllä huomenna ja la-su ovat pikkuveljet partioretkellä. Suunnittelemme miehen kanssa  menevämme jonnekin syömään kahdestaan ja sitten varmaan leffaan. En oikein tiedä mitä katsomaan, ehkä 'Pacific rim' voisi olla tarpeeksi idioottimainen :P 'Riddick' kävisi minulle, mutta mies ei ole nähnyt ensimmäistä osaa, joten se pitänee jättää odottamaan dvd:n hankintaa. En minä siitä Vin Dieselistä, mutta Karl on pahiksena... tuskin maltan odottaa, Karl on aina makoisa pahis ;) Tai no oikeammin Karl on aina makoisa.

Loppuun progea, pitkästä aikaa aloin kuunnella tätäkin eilen. Tykkään.