Poissaollessamme mies oli tyhjentänyt olohuoneen kirjahyllyn alakaapit VHS-kaseteista, joita on nyt lattialla kolmessa pinossa. Ne pitänee käydä läpi jossain välissä. VHS-soitin toimii vielä hyvin ja nyt meillä on upouusi SiniRäy-soitinkin. En ole vielä ehtinyt tutustua sen sielunelämään. Esikoiselle mies oli hankkinut rippilahjan, polkupyörän. Se on aikast hieno, esikoinen oli onnesta soikea nähdessään sen. Hyvä idea mieheltä.
Tänään olemme avanneet pienimmälle oman puhelinliittymän, hankkineet repun ja penaalin ja penaaliin kynät ja kumit. Minä ostin itselleni 12 metriä kirjamuovia. Tuskin maltan odottaa, että pääsen muovittamaan!! Ihanaaa!!!
Istutimme myös aika helkkarin monta vuorenkilpeä pihaan, toimme ne mökiltä ja samalla siivosimme omenapuiden alustalta kaikki tippuneet omenat ja kaivoimme hedelmättömän karviaismarjapensaan pois tukkimasta pihaa. Omenapuut ovat jälleen ylittäneet itsensä. Voi minua.
Illan videoksi valitsin tv-sarjan 'Almost human' trailerin, ihan Karlin vuoksi. Plus että se vaikuttaa ihan katsottavalta.. hmm.. Tuskin maltan odottaa.