keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Huhuu?

Olen hengissä, vaikka näköjään en olekaan muistanut päivitellä. Viikkoon. Flunssakaan ei ole iskenyt, lomasta huolimatta.

Kävin viime lauantaina vihdoin neljännen (ja oletettavasti viimeisen) kerran katsomassa Viiden armeijan taistelua isolta kankaalta. Lupasin pienimmälle jo joulukuussa, että kun hän täyttää yhdeksän niin menemme ja nyt sitten kävimme. Taas kerran löysin uusia asioita, joihin en ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota. Edelleen tämä kolmas osa on minusta melkein yhtä hyvä kuin ensimmäinen, kakkonen on suoraan sanottuna hiukan tylsähkö.

Maanantaina vein keskimmäisen pojan ensin lääkäriin, solisluun päällä on luomi ja kävimme vihdoin näyttämässä sitä. Lopputuloksena luomi napsaistaan parin viikon päästä pois, joten se siitä. Lekurin jälkeen menimme Itikseen parturiin, herra halusi ehdottomasti parturin muotoileman pompadour-fledan (suomeksi ns. rasvis tai teddy) ja sai sen. Sillä välin, kun lapsen päätä leikattiin, kävin hakemassa yhden varaukseni kirjastosta ja juoruamassa ex-työkaverien kanssa. Sitten hain lapsen parturista ja etsimme t-paitoja.. huonolla tuloksella. Ei mitään. Siis sellaisia, jotka kelpaisi (tosin en minäkään olisi kelpuuttanut niitä keskimmäiselle). Tämän jälkeen palasimme kotio. Illalla sain kamalan itkukohtauksen, jonka jälkeen mies käski minua nukkumaan aamulla pitempään.

Eilen sitten nukuin ja luin, oli mukava oleilupäivä.

Tänään vein pienimmän leffaan katsomaan Late Lammasta. Aivan huippuhauska leffa :) Late on kyllä mahtava, samoin kuin koirakaverinsa Bitzer. Tuli hinku katsoa kaikki Wallace & Gromit-elokuvat saman tien. Ehkä huomenna..

Kotimatkalla kävimme lankakaupassa, kerrankin hyvä olla pienin mukana.. en ostanut mitään :D Sitten kävimem lelukaupassa, mummin antamat synttärirahat polttelivat ja pienin osti uuden Nerf-aseen itselleen. (Taas..) Kävimem vielä Stockalla, sillä aiempi ilmakihartimeni (jolla kuivaan fledaa) päästi toimintasavut ulos viime viikolla ja piti hankkia uusi. Samanlaisen löysin onneksi ja sitten tulimme kotiin, mies poimi meidät metroasemalta kotimatkallaan.

Ilta on kulunut salmiakkisuklaamanteleita natustellen. Hmm.