Selvisin tentistä hengissä, ehkä osasin jopa jotain vastata oikeinkin. Olin nimittäin jokseenkin varma ainakin yhdestä suomalaiselle kirjallisuudelle tyypillisestä asiasta eli kansankuvauksen traditiosta ja sitäpä sitten kysyttiinkin. Voisin siis olettaa pääseväni läpi ainakin. Toivottavasti. Seuraava tentti (oli se sitten uusinta tai joku muu) on joka tapauksessa vasta ensi vuonna.
Illan olen viettänyt katsomalla kuvia Hobitti-elokuvan kakkososan Berliinin ensi-illan livestreamauksesta. Sillä lopputuloksella, että aivotoiminta on vegetatiivisen puoelella johtuen eräiden henkilöiden ihan liian hotista habituksesta. Uhhuh..
Esikoisen TET-harjoittelu Eläintieteellisessä keskusmuseossa alkoi ja hän tykkää siitä tosi paljon. Miten mä arvasin? :D Ja pienin vaihtaa luokkaa, vaikutti itse tosi innostuneelta uudesta luokasta. Toivon, että koulu alkaisi nyt sujua mukavemmin. Uusi ope on jämäkkä, mutta reilu.
Huomenna pitäisi ilmeisesti aloitella joulukorttipajan käynnistelyä. Kiinnostaa ihan kympillä.
Aiemmin lupasin Pepposelle, että tekisin tämän vasta kotoa käsin, mutta olen altaan reunalla ehtinyt pohdiskella tapojani siinä määrin, että voinkin kertoa nämä jo nyt. Valitsin viisi päivänvalon kestävää tapaa, omituisuudesta en tiedä.
1. Tiskirätin suoristaminen
Tiskirättiä ei jätetä runttuun altaan reunalle kuivumaan, silloin pöpöt innostuvat. Jostain syystä tuo toinen puolisko ei tätä oikein ole sisäistänyt. Rätti myös huuhdellaan kylmällä vedellä, ettei se ala haista. (Huom. ei toimi maitoon).
2. Kirjanmerkit
Kirjanmerkki on eri asia kuin taittaa sivu koirankorvalle tai säilöä makkaravoileipä kirjan väliin. Suklaapapereita ei myöskään arvosteta.Sen sijaan mikä tahansa paperilappunen tai vessapaperin pala (puhdas) sopii käytettäväksi.
3. Järjestyksellinen epäjärjestys
Työpöytäni saattaa asiaatuntemattoman silmään näyttää epäjärjestyksen ja kaaoksen risteysasemalta, mutta siinä on tietty järjestys. Tiedän tasan tarkkaan, missä mikäkin lippulappunen on. Sen sijaan jos siivoan unohdan missä mikäkin on, ellen saa tehdä sitä rauhassa ja omalla logiikallani.
4. Hidastelu
En jaksa hidastelua. Nykyään minulle tuottavat tuskaa ihmiset, jotka vellovat kauppojen käytävillä päämäärättömästi ympäriinsä ja niin hitaasti, että ehdin harmaantua ennen kuin pääsen heistä ohi. Samaan sarjaan kuuluvat ihmiset, jotka pysähtyvät rullaportaiden päähän miettimään, minne olivatkaan menossa. Kerran jouduin yhden mamman suorastaan työntämään pois alta, etten olisi hypännyt niskaan.
5. Äänen avaus (matkittu Pepposelta)
Kuten Pepponen, minäkin avaan ääntäni ennen kuin soitan 'virallisen' puhelun. Tosin vain yskimällä ja sen jälkeen testaamalla, että ääni toimii suht normisti. Tosin teen 'äänitestin' aina haukottelun ja yskimisen jälkeen, kuulemma saattaa oudommasta olla metkaa, mutta lähipiiri lienee jo tottunut hymähdyksentapaiseen, jonka päästän.
6. Bonuskohta eli Real Person-fanifiktiot
Tämä on asia, joka kuuluu minusta sarjaan 'erittäin ei-sopivaa'. Fanifiktiot todellisista ihmisistä (esim. näyttelijöistä) loukkaavat kyseisten ihmisten yksityisyyttä ja pahasti. Valitettavasti olen huomannut, että aika monet kirjoittavat näitäkin. jotkut kirjailijathan ovat sanoneet suoraan, etteivät pidä kirjoistaan tehdyistä fanifiketistä, jonka senkin tavallaan ymmärrän ja toisaalta taas en, mutta ihan oikeasti (tunnetun) ihmisen elämästä ei kirjoiteta fanifiktioita, vaikka kuinka tekisi mieli, ei edes naapurin elämästä. Niistä voi kukin kirjoittaa omassa mielessään omaksi ilokseen.
Siinäpä se, ensimmäiset jotka tulivat mieleeni. Kiitos vain Pepponen :) ja prenikan poimin kotikoneelle :P
Lopuksi piisi, joka soi tänään ruokapaikassa. Sattumalta pidän juuri tästä aika helkkaristi.
Ainahan lomat on mielessä, mutta tänään muistelin viime kesälomaamme ruuhkametrossa. Metro oli nimittäin samalla tavoin tupaten täynnä kuin San Franciscossa. Ei tarvinnut pitää mistään kiinni, sillä pystyssä pysyi kyllä muutenkin. Lisäksi piti mennä laiturille odottamaan, että pysäkillä jäävät ihmiset pääsivät ulos vaunusta. Yksi rouva sanoikin, että tehkää tilaa, olisi mukava hengittää.
San Franissa metro oli niin täynnä, että viimeisiä työnnettiin selästä vaunuun. Täällä sellaiseen tuskin tohdittaisiin edes alkaa.
Eräs äiti valitteli, ettei tokaluokkalaiselle pojalle kelpaa mikään talvivaate, jota he ovat katsoneet. Kyseessä oli siis lumilauta/laskettelu-talvikamppeet, kun ne ovat kuulemma ainoat mitä poika kelpuuttaa. Menin katsomaan sitä nettikauppaa ja lompakko laukussani alkoi pitää kovin valittavaa ääntä. Kysyin esikoiselta olisiko takeissa ollut yhtään hänelle mieleistä. Ei kuulemma. Yksikin näytti ihan partioretken lihapullataikinalta.
Omituisia lapsia minulla. Yhtä kummallisia kuin vanhempansa. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi minun pitäisi maksaa esimerkiksi farkuissa monta sataa jostain pikkulappusesta, kun ne eivät muuten mitenkään eroa muista vastaavista.
